Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 30. lokakuuta 2022

KORONA KURITTI

Viimeiset pari vuotta otsikoissa vilahdellut koronavirus rantautui viimein meillekin. Ensin sairastui Maestro, sen jälkeen minä ja kuopus ja viimeisenä tytär. Täytyy sanoa, että meidän kohdallamme ei ollut kyse mistään normiflunssasta. Kaikilla oli kova päänsärky ja useimmilla meistä kuumetta enimmillään noin 39 astetta. Ja aivan hirveän huono olo... Pariin päivää ei ruoka maistunut lainkaan. Nyt kuitenkin kaikki alamme olla paranemaan päin, Maestro kävi tänään jopa lenkillä Anskun kanssa! Itse vielä himmailen tässä muutaman päivän... 

Kaikki projektini ovat olleet tauolla tämän viikon. Sellaisen kivan asian kuitenkin sain kuulla, että tuttavaperhe on nyt lähdössä toteuttamaan saunasuunnitelmaa, jonka tein heille keväällä. Innolla odotan lopputulosta! Projektin toteuttajaksi valitulla yrittäjällä oli tosin ollut joistain asioista "erilainen näkemys" kuin minulla, tämä hieman askarruttaa ja totta kai haluaisin tietää, mistä on kysymys... Mutta asia selvinnee aikanaan, toivottavasti, koska se olisi minulle oppimisen ja kehittymisen vuoksi tärkeää. Ehkä kulmalauteiden toteuttaminen tulisi rakentajan mielestä liian kalliiksi...? Tai ehkä ratkaisu on muuten hankala toteuttaa...? Muuta en oikein keksi. Olisin mielelläni jo saunan suunnitteluvaiheessa pitänyt palaveria rakennuspuolen ihmisen kanssa kohteeseen liittyen, mutta koska tuolloin ei ollut tietoa siitä, kuka hankkeen toteuttaisi, ei se ollut mahdollista. Suunnitelmaan jäi siksi joiltakin osin kysymysmerkkejä liittyen siihen, mikä rakenteiden puolesta on mahdollista toteuttaa ja mikä ei, voiko esim. saunassa olevan ikkunan korjata jne. Korostan taas kerran sitä, että sisustussuunnittelija ei ole puuseppä eikä kirvesmies, ellei ole erikseen näillekin aloille kouluttautunut. Sisustussuunnittelija suunnittelee vision siitä, miltä tila tulisi valmiina näyttämään, pyrkii saamaan tilasta toimivan ja viihtyisän. Kirvesmiehen tms. tehtävä on olla perillä siitä, onko suunnitelma mahdollista toteuttaa vai ei. Jos ei, niin sitten suunnitelmaa muutetaan yhteistyössä rakentajan kanssa. Sisustussuunnitelma ei siis ole rakennesuunnitelma eikä remonttisuunnitelma! Ne, jotka seuraavat esim. Remppa vai muutto-ohjelmaa, tämän varmasti ovat huomanneetkin. Marko Paananenkin, huippuammattilainen, joutuu välillä muuttamaan suunnitelmiaan, koska taloista löytyy rakenteita, jotka joko estävät suunnitelman toteuttamisen tai tekevät siitä liian kalliin toteuttaa.

Mutta palaan tuohon saunaremonttiin myöhemmin. Tänään jaksoin sen verran, että vaihdoin sänkyyn puhtaat lakanat. Ällöttää tämä sairastaminen, tekisi mieli desinfioida koko kämppä kellarista vinttiin, huuhtoa inhottava koronavirus pois perusteellisesti... No turhaahan se on. Viruksia tulee ja menee. Mutta suursiivouksen kyllä teen, kunhan olo kohenee. 

Sen verran tartuin aamupäivällä taidetarvikkeisiin, että viimeistelin alkuviikosta aloittamani työn. Tässä se on, Sydämet, akryyli + akvarelli + tussi, koko 16,5 x 23 cm.


Nyt pitäisi hankkia jostain kunnollista akvarellipaperia, sellaista paksua ja röpelöistä, ei mitään ohutta lirua... Voisin jatkaa kokeiluja akvarelleilla ja paperin laadulla on iso merkitys, kun akvarelleja käytetään.

Nyt huilimaan. Aurinkoista sunnuntaita!

maanantai 24. lokakuuta 2022

ASKARTELUA ARJEN TARPEISIIN

WC-pöntön puhdistus tuskin on kenenkään lempipuuhaa. Meillä ainakin nuoriso mielellään jättää tämän ikävähkön tehtävän mielellään äidille, eli minulle. Tästä hieman tuskastuneena askartelin vessan oveen muistutustaulun. Taulun teksti näkyy kuvassa hieman heikosti, siinä lukee näin: "Muista vessaharjaa käyttää jos pytty kakkaiselta näyttää". Mukana on hieman huumoriakin, "wishing you a speedy recovery", tarkoittaen pikaista toipumista ikävästä siivoustehtävästä... 

 


Tähän askarteluun käytin seuraavia materiaaleja:

- mixed media-tekniikalle tarkoitettua paperia (toimi hyvin)

- vesivärejä

- akryylivärejä

- leimasimia + Pro marker-tusseja

Näitä mixed media -töitä voisi tehdä lisääkin. En ole pitkään aikaan leimaillut mitään, mutta leimasimet toimivat näköjään hyvin akryylivärien kanssa. Niillä saa kivoja efektejä töihin. Nuo pienet leimasimet, joilla tein varsinaisen asiatekstin, suttasivat jonkin verran, mutta nyt ainakin katsojan on paneuduttava lukemaan tekstiä, jos haluaa saada siitä selvää... Ehkä viesti sitten menee jakeluun. Asumisviihtyvyys paranee kummasti, kun WC on siisti!

Koska tämä syksy on minulle kaikenlaisten taiteellisten ja luovien juttujen kokeilujen aikaa, hankin Poscon tusseja ja testasin niitäkin akryylivärien kanssa. Hyvin toimivat! Alla pieni työ (24 x 18 cm), jossa tausta on tehty akryyliväreillä ja puun oksat ja lintu mustalla tussilla. Kehys löytyi kaapin kätköistä. Annoin työlle nimeksi "Yölaulu".


Kokeilut jatkuvat, vaikka Maestro sairastuikin koronaan (virallisen testin tulosta odotamme), itse olen toistaiseksi oireeton. Astmaatikkona en suurin surminkaan koronaa haluaisi, mutta tulee, jos on tullakseen. Altistuminen on jo tapahtunut. Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille kuitenkin, pysykäähän terveenä!

lauantai 22. lokakuuta 2022

VALINNAN SIETÄMÄTÖN VAIKEUS

Opiskelutoverini osti äskettäin rivitalokolmion miehensä kanssa ja lupauduin konsultoimaan sisustusasioissa. Muutamia viikkoja on nyt pähkäilty olohuoneen irtokalusteiden paikkaa, erityisesti ruokaryhmää, sekä olohuoneen takkaseinän tapetin valintaa. Apua on kaivattu myös säilytystilojen suhteen. Jotta pakka ei täysin leviäisi käsiin kun asiat rönsyilevät suuntaan ja toiseen, ehdotin, että pariskunta keskittyisi aluksi tapetin valintaan ja irtokalusteisiin vasta sen jälkeen, kun pinnat on remontoitu. Irtokalustesuunnitelmaa kyllä jo piirtelin ja totesin, että pöytää ei saa ikkunan ääreen kuten toive oli, sillä 2,2 m leveä TV/valkokangas lohkaisee niin suuren osan olohuoneesta itselleen, että ruokaryhmälle ei kovinkaan montaa järkevää sijoituspaikkaa löydy. Alla olevassa kuvassa on mielestäni ainoa järkevä paikka pöydälle, koska takan eteen haluttiin jättää oleskelutilaa. Nähtäväksi jää, millainen ruokailuryhmä tilaan hankitaan ja mihin se viimein sijoittuu. 


Olohuoneen tapetin valinta on osoittautunut erittäin vaikeaksi päätökseksi! Vaimo on ihastunut punaisen sävyisiin tapetteihin, mies vihertäviin. Halutaan bohoa ja valoisuutta. Ehdotin mallipalojen hankintaa ja niitä on nyt postitse saapunutkin. Mallipalat olivat kyllä valitettavan pieniä, eivät edes rullan leveyttä! Rautakaupoista saa onneksi noutamalla ihan kunnollisen kokoisia mallipaloja. Ilman mallipalaa valinta voi olla lähes mahdotonta. 

Pariskuntaa auttaakseni olen sijoittanut 3D-kuvaan erilaisia tapetteja, alla muutamia vaihtoehtoja:


3D-kuva helpottaa hahmottamaan sitä, miltä tapetti näyttää isolla pinnalla. Koska tapetin tulisi sointua myös uuden sohvan väriin, tein alla olevan havaintokuvan:

Nuo voimakkaan punaiset tapetit jättäisin itse pois vaihtoehtojen joukosta. Värit ovat kuitenkin niin makuasioita, että tottahan viime kädessä pariskunta itse päättää, mitä tapettia he haluavat. En aio sekaantua asiaan liikaa, koska auttelen tässä heitä nyt ilmaiseksi ja epävirallisesti. Yhtä oikeaa vaihtoehtoa tilaan ei ole ja se tapetti on valittava, josta tulee asukkaille itselleen hyvä fiilis.

Viimeisimmän tiedon mukaan ykkössuosikki on Majvillan June:


Tämä on mielenkiintoinen projekti ja on kiinnostavaa nähdä, miten remontti etenee ja millaisia valintoja tehdään. Itse keskityn ensi viikolla asunnon säilytysjärjestelmiin, aluksi kierrätysastioiden sijoitteluun. Ei ihan helppo homma sekään.

Mukavaa viikonloppua!

tiistai 11. lokakuuta 2022

AARTEITA ANOPIN VINTILTÄ

Ikäihmisten vanhojen talojen vintit ovat varsinaisia aarreaittoja! Tämän totesin taas kerran, kun kävin kurkistamassa appivanhempieni vinttiä anoppini kanssa. Anoppi on innostunut raivaamaan tarpeettomia tavaroita pois ja vintin kätköistä löytyy vaikka mitä! On kattiloita, mukeja, palapelejä, verhoja... Kyllä ei maailmasta tavara lopu. 

Matkaani tarttui vintiltä pari peltiastiaa. Toisessa rasiassa on ollut ilmeisesti konjakkipullo tai vastaava. Laitoin siihen maalausvälineitä. Toinen astia on peräisin sairaalasta ja on kuulkaa vahvaa terästä. Tämän astian käyttötarkoitus on vielä avoin. 

Lisäksi sain muutamia kangaspaloja, vihertävää ja oranssia. Värit passaavat oikein mainiosti meidän kotiin. Ompelen näistä luultavasti koristetyynyihin päällisiä - mitäpä muutakaan. Olen hurahtanut tyynynpäällisiin... Niitä on kiva tehdä ja vaihdella.


Uusiakin kankaita tuli hankittua samalla kun ostin uuden päiväpeitekankaan. Taitavat tyynyihin päätyä nämäkin. Kunhan saan taas työpöydälle tilaa, on otettava ompelukone esiin. Tällä hetkellä pöytäni lainehtii maalaustarvikkeita, on iso työ kesken.


Mukavaa tiistaipäivää!

maanantai 10. lokakuuta 2022

SYYSTUNNELMIA

Syksy on ollut ihanan värikylläinen. Olen tehnyt Maestron ja Ansku-koiran kanssa pitkiä lenkkiä luonnossa ja nauttinut ruskasta ja aurinkoisista syyspäivistä. Välillä on vettäkin tihuutellut, mutta se ei ole tahtia haitannut. Sade kuuluu syksyyn ja luonto tarvitsee vettä.

Viime viikolla vaihdoin olohuoneen valkoiset verhot tummempiin syysverhoihin. Verhot ovat läpikuultavat, mustalla pohjalla kullanvärisiä lehtiä. Nämä verhot ovat palvelleet meitä jo pitkään ja palvelevat jatkossakin, sillä ne sopivat hyvin olohuoneemme väreihin ja syksyn pimenevien iltojen tunnelmaan.

Virittelin olohuoneeseen myös hieman kynttilöitä. Arkkupöydälle löysin lisäksi äitini antaman oranssin ja valkoisen kirjavan retroliinan, jonka oranssi sointuu olohuoneen tapetteihin. Tapetit tulevat vaihtumaan heti kun mahdollista, ovat olleet paikoillaan 90-luvulta saakka... Mutta mitä ei voi piilottaa, sitä voi korostaa ja oranssi on siihen sopiva väri!


Pienillä muutoksilla sain olohuoneeseen syksyisemmän tunnelman. Ansku-koira nauttii olostaan sohvalla ja viis veisaa siitä, minkä väriset verhot ikkunassa liehuvat - pääasia, että ulos näkee!


Kaunis ruska innoitti minua piirtelemään syksyisiä lehtiä. Tämä(kin) on yksi taidekokeiluistani, en ole aiemmin yhdistänyt akryylivärejä ja öljypastelleja. Öljypastelleilla en ole muutenkaan oikeastaan koskaan piirtänyt yhtään mitään. Kokeilu oli hauska ja lopputulos ihan kohtuullinen. Löysin öljypastelleista kiinnostavia ulottuvuuksia, joita tulen jatkossakin hyödyntämään.


Aurinkoista lokakuuta kaikille, yritetään olla masentumatta, vaikka pimeyttä taas riittääkin!

perjantai 7. lokakuuta 2022

VÄRIÄ MAKUUHUONEESEEN

Olen nyt saanut tarpeekseni harmaudesta, johon pienesti jossakin vaiheessa hurahdin. Elämä on tarpeeksi harmaata muutenkin, kunhan taas päästään tuonne loka-marraskuulle. Pitääkö sitä harmaata olla vielä sisälläkin? Ei kiitos, minulle riitti...

Meillä on ollut makuuhuoneessa harmaa kappaverho ja harmaa sänkypeite. Eilen ne vaihtuivat värikkäämpiin. Ostin Eurokankaasta päiväpeitekankaan, jossa värejä riittää! Mutta vaikka kangas on värikäs, se ei kuitenkaan ole räikeä.

Aluksi etsin vihreää sänkypeitettä, sillä vihreä olisi käynyt kivaksi väripariksi makkarimme turkooseille seinille. Sellaista ei tietenkään kaupoista löytynyt. Alueen marketeissa on tarjolla vain sitä iänikuista harmaata, beigeä, mustaa ja roosaa. Netistä tilaamalla olisi vihreänkin peitteen saanut, mutta haluan nähdä kankaan luonnossa ja hypistellä sitä ennen ostopäätöstä - varmistua värisävyistä ja kankaan laadusta. Siksi marssin Eurokankaaseen.

Eurokankaassa ainoa vihreä päiväpeitekangas oli hyvin haalea vihreä. Ei kiitos haaleutta tänne! Sitäkin on ihan riittävästi ympärillä muutenkin. Ainoa värikäs ja silmää miellyttävä kuosi oli tuo, jonka sitten ostin ja ompelin päiväpeitteeksi.  


Päiväpeiton vaihdettuani vaihdoin myös koristetyynyjen päälliset, maton ja verhot. Haaveissa on vihreät verhot, samaa vihreää, jota on myös tuossa päiväpeitteessä. Toistaiseksi utuisen siniset verhot saavat kelvata. Matonkin voisin vaihtaa vihertävään, tai ehkä virkkaan maton itse - saa nähdä. Matto, jossa olisi turkoosia ja vihreää, olisi kiva.

Sängyn yläpuolella oleva iso taulu menee vaihtoon jossakin vaiheessa. Tuleva taulu on valmiina, mutta vain mielessäni. Se pitää siis ensin maalata. Aiheena tulee olemaan "Enkelihevoseni". 

Meillähän makuuhuoneessa on myös minun työtilani, joka vie noin 1/3 makuuhuoneesta. Tilaa ei ole riittävästi. Ihannetilanne olisi se, että työtila ei olisi makuuhuoneessa lainkaan, mutta kaikkea ei voi saada. Siivoamalla sain työnurkkaukseni jonkinlaiseen kuosiin. Pöydällä lojuu silti edelleen tavaraa, mm. maalausvälineitä, koska niille ei muualla ole tilaa - voi tätä tilanpuutetta... Yhdellä ja samalla pöydällä teen maalaushommia, räplään tietokonetta ja ompelen. Ja tiedän, että tämä on monelle muullekin arkipäivää! Kaikilla ei ole edes tätä yhtä työpöytää vaan työpöytänä toimii keittiön ruokapöytä...


Kirpparilta bongasin tuon lattialla olevan ison korin. Siellä ovat nyt kaikki keskeneräiset käsityöprojektini, jotka aiemmin lojuivat muovi- ja kangaskasseissa vähän siellä sun täällä. Kori on kätevä, sen voi helposti nostaa esim. imuroinnin ajaksi vaikka sängylle.

Makuuhuoneessa tekemäni muutokset ovat pieniä, mutta huoneen ilme muuttui silti täysin. Samalla tuli siivottua, mikä aina piristää ja lisää kodin viihtyisyyttä.

Vaihdatko sinä kotisi sisustusta vuodenaikojen mukaan? Minulla ainakin vuodenaikojen vaihtuminen vaikuttaa siihen, millaista tunnelmaa kotiini kaipaan.

maanantai 3. lokakuuta 2022

SYYSHEDELMIÄ

Iloksenne kuva tuoreimmasta maalauskokeilusta! Tämä on akryylimaalaus canvaspaperille, koko 33 x 41 cm. Väreihin sain inspiraation ympäröivästä ruskasta. Pidän kyllä keltaisesta ja oranssista muutenkin.

Tätä työtä tehdessäni kokeilin Liquitex professional Paint Marker-akryylivärikyniä.  Kynät olivat pettymys, sillä väri oli läpikuultavaa ja kynien terä tarkoituksiini turhan paksu. Toiste en näitä kyniä osta, en ainakaan maalaamista varten. Johonkin askarteluun ehkä sopivat. Työ onkin pääosin tehty siveltimellä / vaahtomuovilla tuputtaen.

 


Pääni pursuaa erilaisia maalausaiheita, mutta välillä on tehtävä muutakin kuin maalattava. Myynnin ja markkinoinnin näyttö lähestyy ja siihen on valmistauduttava. Lisäksi minulta pyydettiin apua rivitalokolmion sisustamiseen. Kerron tästä projektista lisää myöhemmin.

Kivaa ja värikylläistä viikkoa kaikille!