Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 11. lokakuuta 2022

AARTEITA ANOPIN VINTILTÄ

Ikäihmisten vanhojen talojen vintit ovat varsinaisia aarreaittoja! Tämän totesin taas kerran, kun kävin kurkistamassa appivanhempieni vinttiä anoppini kanssa. Anoppi on innostunut raivaamaan tarpeettomia tavaroita pois ja vintin kätköistä löytyy vaikka mitä! On kattiloita, mukeja, palapelejä, verhoja... Kyllä ei maailmasta tavara lopu. 

Matkaani tarttui vintiltä pari peltiastiaa. Toisessa rasiassa on ollut ilmeisesti konjakkipullo tai vastaava. Laitoin siihen maalausvälineitä. Toinen astia on peräisin sairaalasta ja on kuulkaa vahvaa terästä. Tämän astian käyttötarkoitus on vielä avoin. 

Lisäksi sain muutamia kangaspaloja, vihertävää ja oranssia. Värit passaavat oikein mainiosti meidän kotiin. Ompelen näistä luultavasti koristetyynyihin päällisiä - mitäpä muutakaan. Olen hurahtanut tyynynpäällisiin... Niitä on kiva tehdä ja vaihdella.


Uusiakin kankaita tuli hankittua samalla kun ostin uuden päiväpeitekankaan. Taitavat tyynyihin päätyä nämäkin. Kunhan saan taas työpöydälle tilaa, on otettava ompelukone esiin. Tällä hetkellä pöytäni lainehtii maalaustarvikkeita, on iso työ kesken.


Mukavaa tiistaipäivää!

8 kommenttia:

  1. Voisikohan tuota sairaalan metalliastiaa käyttää ruokatarkoituksessa? Tai onko se ehkä ollutkin keittiössä. Tulee mieleen, että siinäpä olisi kätevä kuljettaa grillattuja asioita grillin luota sisälle, tai pitää jotain lämpimänä uunissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin arvattu/tiedetty, sairaalan keittiöstähän tuo astia on peräisin. Eipä tullut itselleni mieleenkään, että sitä voisi käyttää ruoan säilytykseen! Erittäin hyvä idea!

      Poista
  2. Oi mihin aarteisiin olet päässyt käsiksi😍
    Ihanat kankaat myös, mitähän kivaa sinä koneella surautat.😊

    VastaaPoista
  3. Ja joskus ikäihmisten vanhojen talojen vintit on aarteiden lisäksi tai sijaan myös täynnä roskaa, terveisin nimimerkki isovanhempien vintiltä kuskattiin viisi peräkärryllistä hyötykäyttöasemalle. :D Kun ei mitään koskaan ole heitetty pois...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuokin on ihan totta. Omiakin nurkkia siivotessa olen törmännyt siihen, että laatikoiden pohjalta löytyy sellaista tavaraa, jolle ei ole muuta osoitetta kuin roska-astia. Kaikki tavara ei vanhetessaan parane.

      Poista
    2. Mutta toisaalta hyvä, että jotkus säästävät monenlaista, näin myös niitä aarteita säästyy. :)

      Poista
  4. 70-luvulla koulun ruokalassa oli tuollaisia eri kokoisia astioita.

    VastaaPoista
  5. Metallinen laatikko on tutun näköinen niiltä ajoilta, kun olin töissä vanhainkodissa. Tuollaisissa astioissa oli ruokaa lämpövaunussa ja kärrättiin keittiöltä osastolle tarjolle. Hyvän näköisiä kankaita olet löytänyt.

    VastaaPoista

Kiva kun vierailit blogissani!