Sivun näyttöjä yhteensä

Näytetään tekstit, joissa on tunniste 3D-luonnos. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 3D-luonnos. Näytä kaikki tekstit

lauantai 22. lokakuuta 2022

VALINNAN SIETÄMÄTÖN VAIKEUS

Opiskelutoverini osti äskettäin rivitalokolmion miehensä kanssa ja lupauduin konsultoimaan sisustusasioissa. Muutamia viikkoja on nyt pähkäilty olohuoneen irtokalusteiden paikkaa, erityisesti ruokaryhmää, sekä olohuoneen takkaseinän tapetin valintaa. Apua on kaivattu myös säilytystilojen suhteen. Jotta pakka ei täysin leviäisi käsiin kun asiat rönsyilevät suuntaan ja toiseen, ehdotin, että pariskunta keskittyisi aluksi tapetin valintaan ja irtokalusteisiin vasta sen jälkeen, kun pinnat on remontoitu. Irtokalustesuunnitelmaa kyllä jo piirtelin ja totesin, että pöytää ei saa ikkunan ääreen kuten toive oli, sillä 2,2 m leveä TV/valkokangas lohkaisee niin suuren osan olohuoneesta itselleen, että ruokaryhmälle ei kovinkaan montaa järkevää sijoituspaikkaa löydy. Alla olevassa kuvassa on mielestäni ainoa järkevä paikka pöydälle, koska takan eteen haluttiin jättää oleskelutilaa. Nähtäväksi jää, millainen ruokailuryhmä tilaan hankitaan ja mihin se viimein sijoittuu. 


Olohuoneen tapetin valinta on osoittautunut erittäin vaikeaksi päätökseksi! Vaimo on ihastunut punaisen sävyisiin tapetteihin, mies vihertäviin. Halutaan bohoa ja valoisuutta. Ehdotin mallipalojen hankintaa ja niitä on nyt postitse saapunutkin. Mallipalat olivat kyllä valitettavan pieniä, eivät edes rullan leveyttä! Rautakaupoista saa onneksi noutamalla ihan kunnollisen kokoisia mallipaloja. Ilman mallipalaa valinta voi olla lähes mahdotonta. 

Pariskuntaa auttaakseni olen sijoittanut 3D-kuvaan erilaisia tapetteja, alla muutamia vaihtoehtoja:


3D-kuva helpottaa hahmottamaan sitä, miltä tapetti näyttää isolla pinnalla. Koska tapetin tulisi sointua myös uuden sohvan väriin, tein alla olevan havaintokuvan:

Nuo voimakkaan punaiset tapetit jättäisin itse pois vaihtoehtojen joukosta. Värit ovat kuitenkin niin makuasioita, että tottahan viime kädessä pariskunta itse päättää, mitä tapettia he haluavat. En aio sekaantua asiaan liikaa, koska auttelen tässä heitä nyt ilmaiseksi ja epävirallisesti. Yhtä oikeaa vaihtoehtoa tilaan ei ole ja se tapetti on valittava, josta tulee asukkaille itselleen hyvä fiilis.

Viimeisimmän tiedon mukaan ykkössuosikki on Majvillan June:


Tämä on mielenkiintoinen projekti ja on kiinnostavaa nähdä, miten remontti etenee ja millaisia valintoja tehdään. Itse keskityn ensi viikolla asunnon säilytysjärjestelmiin, aluksi kierrätysastioiden sijoitteluun. Ei ihan helppo homma sekään.

Mukavaa viikonloppua!

keskiviikko 28. syyskuuta 2022

SUUNNITELMIA AITTAAN

Kesämökki on nyt peruskorjattu ja seuraavaksi katse kääntyy aittaan. Kaksikerroksinen, 90-luvulla rakennettu aitta kaipaa katon uusimista, uutta ulkomaalipintaa ja alakerta sisustuksen päivitystä.

 


Aitta on ollut meillä nuorison käytössä ja alakerta on ollut tyttären valtakuntaa. Niinpä kysyin tyttäreni mielipidettä siitä, millainen alakerran sisustuksen tulisi olla. Tytär toivoi "mökkimäistä sisustusta" ja lisää valoa. Aitan valaistusta onkin jo lisätty, mutta jotta pimeään alakertaan saataisiin lisää myös luonnon valoa, asennamme aitan takaseinään toisen ikkunan. Mahdollisesti myös maalaamme sisältä täysin puunvärisen aitan ikkuna- ja ovikarmit sekä oven valkoiseksi - tämä on vielä harkinnassa. Muut pinnat saavat hyväkuntoisina jäädä sellaisiksi kuin ovat.

Alla moodboard eli ideakuvia sisustukseen liittyen. Moodboardin tarkoitus on esitellä asiakkaalle ideoita ja sisustuksen tunnelmaa. Tarkoitus ei ole, että moodboardissa olisi jo valmiina kuvia esimerkiksi tilaan tulevista huonekaluista. 

Tytär näytti vihreää valoa moodboardin nähtyään. Mummola-tyylillä siis mennään ja sinivalkoisella teemalla!

Koska 3D-kuvia on hauskaa piirrellä, tein aitan alakerrasta 3D-luonnoksen. Tekstiilien kuosit ovat luonnoskuvissa viitteellisiä, samoin taulut ym. 3D-kuvat toimivat aitta-suunnitelmassa sekä irtokalustesuunnitelmana että värimaailman/tunnelman havainnollistajina.

Alla ensin pohjakuva, sitten kuvia eri kuvakulmista. Merkittävimmät muutokset entiseen sisustukseen ovat uusi ikkuna, sängyn paikanvaihdos ja värimaailma. Laittelen tänne myöhemmin (ensi kesänä) ennen ja jälkeen- kuvia!





Aitan yläkerta saa toistaiseksi jäädä ennalleen. Se on kalustettu kierrätystavaroilla ja on toistaiseksi ollut niin vähällä käytöllä, ettei sen sisustamiseen kannata tässä vaiheessa enempää panostaa.


Tästä tulee kiva projekti ja innolla odotan jo tulevaa kesää!

lauantai 21. toukokuuta 2022

IRTOKALUSTESUUNNITELMA PAJAMYYMÄLÄÄN

Kävin alkuviikosta esittelemässä Honkalampi-säätiön Kaski Valmennuksen pajamyymälän irtokalustesuunnitelman Vaajakosken Tikkutehtaantiellä. Tämä oli ensimmäinen julkiseen tilaan tekemäni suunnitelma ja oli jo siksi hauska ja kivalla tavalla haastava tehtävä. 

Pajamyymälä sijaitsee vanhassa tehdasrakennuksessa, jossa Kaski Valmennuksella on muutakin toimintaa. Myymälällä ei ole erillisiä tiloja, vaan se on sijoitettu ison hallin nurkkaan, työpisteiden joukkoon. Myymälään kaivattiin selkeyttä ja yhtenäistä linjaa.

Alla muutamia kuvia myymälästä ennen suunnitelman valmistumista:


Suunnitelmassani lähdin siitä, että myymälätila saadaan selkeästi rajattua isossa hallissa omaksi tilakseen ja että ikkunoista tuleva kaunis valo pääsee esteettä myymälään. Käytin suunnitelmassa asiakkaan toiveiden mukaisesti niin paljon jo olemassa olevia kalusteita, kuin oli mahdollista, kierrätysteema oli tässä kohteessa tärkeä. Myös upea Pajamyymälä-kyltti haluttiin säästää. Osa suunnitelmassa esitetyistä kalusteista rakennetaan Kaski Valmennuksen omalla pajalla.

Alla muutamia 3D kuvia tilan uudesta ilmeestä. Käyn kuvaamassa tämän kohteen, kun suunnitelma on saatu käytäntöön. Tila on suunnitelmassa selkeästi rajattu omaksi kokonaisuudekseen ja asiakkailla on tilaa liikkua ja tutustua tuotteisiin. Valo pääsee tilaan vapaasti ja tuotteet on mahdollista ryhmitellä omiin kategorioihinsa.






Honkalampi-säätiön edustaja oli suunnitelmaani tyytyväinen ja hyvä mieli jäi itsellekin tästä projektista. Kiitokset Kaski Valmennukselle, että sain olla mukana myymälän uudistuksessa!

maanantai 28. maaliskuuta 2022

SAUNASUUNNITELMA

Sain äskettäin valmiiksi saunasuunnitelman 50-luvun rintamiestalotyyppiseen omakotitaloon. Tämän vanhan talon sauna on viimeksi remontoitu 90-luvulla ja omistajat kaipasivat tilaan pintojen päivitystä (laatoituksia lukuun ottamatta, niitä ei haluttu lähteä purkamaan), uutta puukiuasta ja uusia lauteita. Kyseessä oli siten ns. pienemmän budjetin suunnitelma, jossa kaikkea vanhaa ei räjäytetä atomeiksi ja laiteta uusiksi. Pienelläkin muutoksella voi saada tilaan uutta ilmettä.

Alla muutama kuva siitä, millainen sauna on tällä hetkellä. Saunan remontti toteutettaneen kesällä.


Tämä oli mielenkiintoinen suunnittelukohde, koska kyseessä oli nykyaikaisiin sauna- ja pesutiloihin verrattuna matala tila: korkeus lattiasta kattoon on vain 205 cm. Tämä toi mukanaan muutamia haasteita: koska ylälauteen on oltava vähintään 1 m etäisyydellä katosta (suositeltava etäisyys on lähteestä riippuen 1-1,3 m), alalauteet on pakko sijoittaa tavanomaista alemmas. Tämä puolestaan tarkoittaa sitä, että koska suositusten mukaan kiukaan yläpinnan tulisi olla enintään alalauteiden tasolla, ei tilaan voinut hankkia kovin korkeaa kiuasta. Tästä johtuen yläkuvassa kiukaan alla oleva koroke sovittiin purettavaksi. 

Kiukaaksi ehdotin Narvi Kota Kuru 20-kiuasta, joka soveltuu 10-20 kuution kokoiseen saunaan. Tämän kiukaan korkeus on noin 650 cm. Kiukaan yläreuna ylittää siis jonkin verran alalauteiden yläpinnan, mutta on kuitenkin selvästi alempana kuin aiemmin. Tässä kohden jouduin tekemään kompromissin, koska matalampaa kiuasta, jossa olisi tilaan riittävästi tehoja, en löytänyt, eikä laudekorkeutta voi lisätä mikäli ylälauteilla haluaa mahtua istumaan. Oma lukunsa oli löytää myös sopivan kokoinen, kaksitasoinen nousujakkara, käyttäjien toiveen mukaan. Sellainen onneksi löytyi.

Käyttäjien toiveena oli, että vanhat seinä- ja kattopaneelit säilytettäisiin ja ne vain käsiteltäisiin uudelleen. Tämän asian päätin jättää remontin toteuttajan harteille: mikäli paneelit ovat niin hyvässä kunnossa, että ne kannattaa hioa ja käsitellä uudelleen, niin mikäs siinä. Jos kunto on huono, paneelit uusitaan. Ehdotin paneelien käsittelyyn Satu Saunasuojaa: kattoon valkoinen sävy T3073 ja seiniin vaaleanruskea sävy T8021. Lauteet (haapaa) öljytään. Vanha saunanovi vaihdetaan kokolasiseen oveen. Valaistus oli käyttäjien mielestä riittävä, joten ehdotin, että valaisimen paikka jätetään ennalleen ja ainoastaan valaisin vaihdetaan.

Jos kyseessä olisi oma saunani, purkaisin kyllä paneelit pois. Samalla olisi mahdollisuus tarkistaa, mikä on rakenteiden kunto paneelien alla. Kattopaneelin uusimalla saisi myös peittoon kiukaan yläpuolella olevan paneelia vailla olevan kohdan; tarvittaessa kattoon voi laittaa suojapellin, mikäli paloturvallisuus sitä vaatii. Ehdotin käyttäjille myös ikkunan kunnon tarkistamista ja tiivistämistä, sillä ikkunan kohdalla kävi melkoinen veto. 

Alla muutamia 3D-kuvia siitä, miltä sauna tulisi remontin jälkeen näyttämään:






Suunnitelma on aina pelkkä suunnitelma. Se, miten se toteutetaan, osittain vai kokonaan vai eikö ollenkaan, on aivan oma lukunsa. Tilanne voi elää remontin edetessä ja suunnitelmaan voi tulla muutoksia. Vanhoissa taloissa voi vastaan tulla yllätyksiä eikä muutoinkaan aina ole niin sanottu, että se, mikä on paperille suunniteltu, olisi käytännössä toteutettavissa. Käyttäjät itse yhdessä remontin toteuttajan kanssa päättävät viime kädessä toteutukseen liittyvät asiat. Suunnittelija suunnittelee ja rakentaja rakentaa. Näin se menee. Mutta toki toivon, että lopputulos olisi samankaltainen, kuin mitä olen suunnitellut.

Jännityksellä kyllä odotan tämän remontin alkamista ja lopputulosta!

keskiviikko 15. syyskuuta 2021

KOUKUTTAVA SKETCHUP

Olen jäänyt koukkuun! Nimittäin 3D-piirtämiseen Sketchup-ohjelmalla. Tämän ohjelman haltuunotto oli todellakin vaivan väärti. Suunnittelutyötä, erityisesti irto- ja kiintokalustesuunnittelua, helpottaa huomattavasti, kun voi tarkastella suunnitteilla olevaa tilaa 3D-mallina.

Uuden keittiön hankkineet tai hankintaa harkitsevat ovat 3D-malleihin varmasti jo törmänneetkin. 3D-kuvaa tuottava ohjelma helpottaa keittiö- ja kylpyhuonesuunnittelun lisäksi myös esimerkiksi tapettien valintaa: seinälle voi hakea tapettiehdokkaan ja sitten tarkastella, kuinka se sointuu suunnittelun kohteena olevaan tilaan. Vinkkinä siis kaikille, jotka suunnittelevat kotinsa remontointia tai sisustamista: kokeilkaa tätä tai jotain muuta 3D-ohjelmaa keittiön lisäksi myös muiden tilojen suunnittelussa! Esimerkiksi Sketchupista on ladattavissa ilmaisversio, jolla pääsee hyvin alkuun. Jonkin verran ATK-taitoja ohjelman käyttö vaatii, mutta netistä löytyy paljon hyviä opetusvideoita ja vinkkejä, joiden avulla pulmatilanteista selviää eteenpäin. Isojen kokonaisuuksien pyörittäminen vaatii tietokoneelta paljon, ns. hyvä pelikone on suositeltu väline tämän ohjelman käyttämiseen, mikäli suunnittelee vaikkapa kokonaisen omakotitalon sisustamista. Yksittäisen huoneen suunnittelu voi onnistua vaatimattomammallakin läppärillä, varsinkin jos jättää shadows-efektin pois.

Tuttavallani on menossa omakotitalon rakennusprojekti. Talo rakennetaan talopaketista, Kastelli economy 100, hieman muunnellen (esim. keittiöön on tehty muutoksia). Taloon muuttavaan perheeseen kuuluu vanhempien lisäksi reilun vuoden ikäinen pienokainen, koira ja kissa. Olen antanut tuttavalleni konsulttiapua mm. valaistus-, sähkö- ja irtokalustesuunnittelussa. Pintojen värit ja materiaalit tuttavani oli jo alustavasti valinnut itse. Keskustelimme värivalinnoista ja naureskelimme sille, kuinka erilaisia ihmisten mieltymykset voivatkaan olla. Tuttavaani miellyttävä värimaailma on nimittäin kovin erilainen, kuin mitä itse suosin. Omien sanojensa mukaan hän on ”allerginen väreille”, joten tuleva koti tulee olemaan hyvin niukka värimaailmaltaan. Minä puolestani rakastan värejä ja mielelläni käytän niitä myös sisustamisessa.

Koska 3D-piirtäminen on niin kivaa, ehdotin tuttavalleni, että piirtäisin 3D-mallin hänen tulevasta kodistaan niillä väreillä, materiaaleilla ja olohuoneen kalusteilla, jotka hän oli valinnut. Sillä tavoin hänen olisi helpompi hahmottaa, miltä esim. jokin tietty seinä näyttää. Arvelin 3D-mallin helpottavan häntä myös hieman hankalasti kalustettavan olohuone-keittiö-yhdistelmän kalustamisessa.

Alkuviikosta sain piirrostyön loppuun ja laitan tänne nyt muutamia esimerkkejä piirroksistani. Värimaailma on siis tuttavani suunnittelemaa, lastenhuoneen pilvi-seinää lukuun ottamatta, johon valitsin pohjasävyksi Tikkurilan Graniitin. Pilvet on ajateltu lisättäväksi sisustustarroina. Lastenhuoneen irtokalusteiden paikat ovat minun käsialaani.

Alla olevissa kuvissa on esitetty luonnoksia olohuone-keittiöstä. Kaikki kalusteet tässä tilassa ovat tuttavani valitsemia, taulut ja kasvit ripottelin joukkoon lisärekvisiitaksi. Kalusteiden sijoittelu ollut aivan ongelmatonta, mutta haasteitahan pitää olla. Keittiöön on tulossa saareke, ja se vie tilaa ruokaryhmältä. Saarekkeen ääreen olisi ollut mahdollista sijoittaa pari tuolia, mutta koska olohuoneeseen haluttiin myös takka, ruokaryhmälle ei olisi jäänyt oikein tilaa. Tuttavani toivoma iso ruokailuryhmä (190 x 95 cm) päädyttiin tässä luonnoksessa sijoittamaan saarekkeen viereen siten, että pöydän ja saarekkeen väliin jää noin 60 cm, juuri sen verran tilaa, että tuoleille mahtuu istumaan. Näin jäi tilaa olohuoneen kalusteille, kuten divaanisohvalle. Ruokailuryhmä tulee aika lähelle tulisijaa, mutta kuten tuttavani itse totesi, tässä talossa kaikki on kompromissia.































Seuraavissa kuvissa ovat nähtävillä aikuisten makuuhuone ja lastenhuone. Näiden tilojen kalustamisessa ei tule olemaan ongelmaa, jos kalusteiden määrän pitää kohtuullisena. Lapselle mitoitetut kalusteet näyttävät huvittavan pieniltä, varsinkin lastenhuoneen liukuovikaapistoon verrattuna… 😉 















Tein luonnokset kaikista kodin tiloista, alla vielä pohjakuva koko talosta. Kuvia eri kuvakulmista kertyi niin paljon, että en laita niitä tänne nyt tämän enempää. Nämä muutamat olkoon esimerkkinä siitä, mitä Sketchupilla voi tehdä ja kuinka sillä voidaan havainnollistaa asioita.Olen niin innostunut tästä ohjelmasta, että voisin piirrellä näitä luonnoksia vaikka aamusta iltaan. Innolla odotankin jo seuraavaa suunnittelu- ja/tai piirrosprojektia!