MIETTEITÄ VUODEN VAIHTUESSA

 ”Elämässä on mentävä eteenpäin, eikä taakseen pidä katsoa”. Tätä nuorena saamaani neuvoa olen noudattanut, mutta näin vuoden lähestyessä loppuaan on kuitenkin hyvä vilkaista hieman peräpeiliin ja pohdiskella kuluneen vuoden antia. Sen jälkeen voi taas kaasu pohjassa porhaltaa eteenpäin niin pitkälle kuin baanaa riittää.

Vuosi 2021 on ollut tapahtumarikas, mutta sitä on varjostanut koronasta ja heikentyneestä työtilanteesta johtuva jatkuva epävarmuus. Vuoden alussa oli työpaikallani yt-neuvottelut, jotka johtivat tiimissämme yhden henkilön irtisanomiseen. Viime viikolla päättyivät uudet yt-neuvottelut, jotka johtavat meidän sektorillamme jopa 12 henkilön irtisanomiseen. Olenko yksi niistä, joiden pää putoaa? Epävarmuus jatkuu – niin töissä kuin koronankin suhteen. Epävarmuus on kalvanut koko tiimiämme ja syönyt työmotivaatiota. Pelko koronasta on puolestaan vähentänyt tapaamisia ystävien ja sukulaisten kanssa, mikä on aika ajoin harmittanut.

Syvää suruakin tämä vuosi on tuonut. Eestinhevoseni Roomel menehtyi lokakuussa 23-vuotiaana ähkyyn, kolmentoista vuoden yhteisen taipaleen jälkeen. Tätä surua työstän edelleen, elämässä on yhä hevosen mentävä aukko täytettävänä. Surutyö vie aikansa ja harrastus hevosten parissa etsii yhä uutta suuntaa. Yhdellä ratsastustunnilla jo kävin, 2,5 kk:n ratsastustauon jälkeen ja aion jatkaa tunneilla käyntiä. Hevosista en eroon pääse, se on varmaa, tavalla tai toisella tulen niiden parissa viettämään aikaa elämäni loppuun saakka. Toista Roomelin kaltaista ponia tuskin vastaan tulee, mutta uskon, että jokaisella vastaantulevalla hevosystävällä on jotain annettavaa, jos ei muuta, niin samettinen turpa siliteltäväksi.

Onneksi vuoden aikana on ollut iloisiakin tapahtumia! Olen iloinen ja ylpeä siitä, että tyttäreni sai ylioppilaslakkinsa ja että sekä hän, että molemmat poikani, ovat saaneet mieleisensä jatko-opiskelupaikat. Iloitsen myös siitä, että jaksoin työni ohessa opiskella ja valmistua sisustussuunnittelijaksi.  Kesämökin peruskorjaus- ja sisustusprojekti on myös ilonaiheiden listalla, vaikka projekti onkin vielä hieman kesken. Mittavimmat korjaustyöt sisätiloissa on nyt kuitenkin tehty, sisustus on enää pientä viilailua vailla.

Ei siis niin pahaa, ettei jotain hyvääkin.

Uuteen vuoteen lähden rauhallisin mielin, ilman suuria odotuksia tai toiveita. Otan vastaan sen, mitä vuosi tuo tullessaan. Ehkä tulen irtisanotuksi, ehkä en. Aika näyttää. Kävi niin tai näin, aion aloittaa opinnot yrittäjän ammattitutkinnon suorittamiseksi. Mitä sen jälkeen tapahtuu, sitä en vielä tiedä.

Muutoksia uusi vuosi varmasti tuo tullessaan. On vain koetettava pysyä virran mukana, tuli mitä tuli. Tärkeintä on, että oma terveys säilyisi, virran pyörteissä. Uudenvuoden lupaukseni onkin tänä vuonna se, että lupaan pitää itsestäni paremmin huolta kuin aiemmin. Jos en itse ole kunnossa, kuinka voin huolehtia muidenkaan hyvinvoinnista? Ensin on asetettava happinaamari omille kasvoille ja sen jälkeen vasta autettava muita.

Uusia sisustus- ja käsityöprojekteja on tulossa myös, se on varmaa. Mutta niistä lisää sitten ensi vuonna!

Rauhallista vuoden 2021 loppua kaikille ja kaikkea hyvää alkavaan vuoteen!

RAUHALLISTA JOULUA!

Huomenna on jouluaatto, viimeiset valmistelut kotona ovat vielä käynnissä. Onneksi Maestrolla on vapaapäivä ja hänellä on aikaa keskittyä joulun laittoon, itse vielä pakerran etätyöläisenä tietokoneen äärellä -ja nuoriso luonnollisesti vasta heräilee. Klo 15 sammutan työkoneeni ja sen jälkeen alkaa rauhoittuminen ja joulun vietto.

Toivotan kaikille blogini lukijoille ja satunnaisille vierailijoille rauhallista ja antoisaa joulun aikaa! Kiitos mukavista kommenteista, mitä olette tänne vuoden mittaan jättäneet, niitä on ollut mukava lueskella. Joulun jälkeen tapaamme taas uusien sisustusjuttujen ja käsityöprojektien kera, pysytelkäähän kelkassa siis jatkossakin!

JOULUPOLSKA

Onko sinulle tuttu tämä tunne: olet tuudittautunut siihen uskoon, että jouluun on aikaa viikkoja ja sitten yhtäkkiä havahdutkin siihen, että aatto onkin jo muutamien päivien kuluttua? 

Onko sinulle tuttu se tunne, kun huomaat, että suurin osa jouluruoista on hankkimatta ja kinkku kököttää jääkaapissa yhä umpijäässä, vaikka jo muutamien päivien kuluttua kaiken pitäisi olla valmista ja kinkun paistettuna?

Entä tunnistatko tunteen, mikä pyrki pintaan, kun tuuli kaatoi ulkokuusen ja koristeet lensivät pitkin pihoja, osa kadoten, osa rikkoutuen? Entä sen, kun koira kaatoi sisäkuusen pyrkiessään juomaan vettä kuusenjalasta ja janonsa tyydytettyään pureskeli rikki puolet kuusenpalloista – ja joulukoristeet oli kaupoista myyty loppuun?

Entä se tunne, kun olet leiponut monta pellillistä pipareita ja juuri ennen aattoa huomaat, että piparipönttö onkin popsittu tyhjäksi? 

Entä se, kun hikipäässä juokset kaupoissa miettien, mitä antaisit lapsille, miehelle, äidille ja appivanhemmille lahjaksi, koska kukaan lapsista ei ole enää suostunut kirjoittamaan toiveitaan paperille eivätkä aikuiset myönnä tarvitsevansa mitään, mutta kaikesta huolimatta haluaisit jotakin läheisillesi joululahjaksi antaa? 

Muistatko sen tunteen, kun huomasit kummilasten lahjojen nököttävän edelleen hyllyn päällä odottamassa toimitusta perille, vaikka aattoon on aikaa enää muutama päivä…?

Entäpä se, että olet haaveillut puhtaalle tuoksuvasta ja tunnelmallisesta joulusaunasta, ja muutamia päiviä ennen joulua ymmärrät, että et millään ehdi etkä jaksa puunata saunaa juhlakuntoon, vaan joudut aattona saunomaan lian ja pyykkivuorien keskellä, kuivamaan ripustettuja vaatteita väistellen?

Entä se tunne, kun lapset jäävät joululomalle ja koko talo nukkuu, kun itse raahaudut pakkasessa ja lumisateessa töihin, vaikka kotona olisi miljoona asiaa hoitamatta… Ja kun palaat, on keittiössä kaikki hujan hajan, pöydät täynnä likaisia astioita, vaikka olit aamulla jättänyt keittiön moitteettomaan kuntoon?

Melkoista joulupolskaa on tämä aika ennen jouluaattoa! Tanssi vain jatkuu ja jatkuu niin että johan tässä askelissaan sekoaa…

Työpisteeni ikkunassa kimmeltää kuitenkin lapsuudesta saakka mukanani kulkenut vanha joulukoriste, jonka alkuperää en tiedä, mutta joka on minulle aina ollut joulun kaunein koriste. Näitä koristeita oli meillä lapsuudenkodissani alun perin kaksi, toinen oli sinisävyinen. Valitettavasti tuo toinen koriste kuitenkin rikkoutui jo kauan, kauan sitten. Toista olen varjellut ja tarpeen tullen korjaillut.

Koristeen rauhallista kimallusta katsellessa tulee mieleen, että jospa sitä istuisi alas ja rauhoittuisi. Joulu tulee ja joulu menee. Tänäkin vuonna. On katto pään päällä ja nälkää ei tarvitse nähdä. On lämpöä ja vielä terveyttäkin. Mitä muuta jouluunkaan tarvitaan, sen lisäksi, että voi sytyttää kynttilän hämärtyvään iltaa ja vain olla… Kuunnella rauhallista musiikkia ja pakkasen pauketta vanhan talon nurkissa.

Pian on joulupolska tanssittu, tältäkin vuodelta. 

GLUTEENITTOMAT PIPARKAKUT

Minulla on keliakia ja aina kun leivon, leivon tämän vuoksi gluteenittomia tuotteita. Gluteenittomien leivonnaisten tekeminen ei aina ole ongelmatonta ja koska en ole mikään erityinen jauhopeukalo, en ole edes yrittänyt esim. gluteenittomien pullien leipomista.

Esimerkiksi kuivakakut kuitenkin lähes aina onnistuvat ja tänä vuonna myös joulupiparit onnistuivat poikkeuksellisen hyvin. Valitsin piparireseptiksi suvussamme vuosikymmeniä kulkeneen reseptin, joka on aina ollu minulle "se ainoa oikea" piparkakkujen valmistusohje. Taikinan leivottavuutta parantaakseni muokkasin kuitenkin ohjetta hieman ja lisäksi, tietenkin, vaihdoin vehnäjauhon gluteenittomaan jauhoseokseen.

Alla pipariresepti, jota käytin, sekä ohjeet leivontaan. Piparit voi luonnollisesti leipoa myös vehnäjauhoa käyttäen, mikäli gluteenittomuus ei ole tarpeen!

Leivontaohje:

Munat + sokeri vatkataan keskenään. Lisätään joukkoon sulatettu, jäähdetty voi/margariini ja siirappi. Kuiva-aineet sekoitetaan keskenään ja lisätään seokseen hyvin sekoittaen. Taikinan annetaan levätä kylmässä yön yli, jonka jälkeen se on valmis kaulittavaksi - lämmetessä taikinasta tulee melko tarttuvaa, joten jauhojen käyttö kaulitsemisen aikana on tarpeen! Taikinan voi myös välillä laittaa hetkeksi kylmään, mikäli se lämpenee liikaa.

Piparit paistetaan 180-190 oC:ssa.

Suosittelen lämpimästi tämän reseptin kokeilemista, vielä ehtii ennen aattoa... Piparkakkutaloa tästä taikinasta ei kuitenkaan kannata lähteä yrittämään, sillä epäilen vahvasti, ettei tämä taikina siihen taivu.

Maukkaita leivontahetkiä!

Joulutunnelmaa kuistille

Vanhan talomme avokuisti on näyttänyt koko syksyn kovin ankealta. Mietin pitkään, mitä kuistille laittaisin, mikä näyttäisi kivalta ja kestäisi talven tuulet ja tuiskut. Päädyin lopulta hyvinkin yksenkertaiseen ratkaisuun: hankitaan kuistille oikea metsäkuusi!

Maestro ei vastustanut ajatusta, joten ryhdyimme tuumasta toimeen ja haimme kuistille kuusen mökiltä samalla kun haimme sieltä sirkkelin pois talveksi. Halpa-Hallista löytyi kuuseen sopiva edullinen valosarja ja edulliset joulupallot, hopeaa ja mustaa. Mitään räikeää en kuuseen halunnut, vaan sellaista yksinkertaista, vanhanajan tunnelmaa. Ja koska koristeet olivat edullisia, ei harmita, jos tuuli sattuu viemään niitä mennessään.

Kuusi on mielestäni kaunis ja oli mukavaa koristella pitkästä aikaa oikea kuusi. Sisällehän emme voi oikeaa kuusta tuoda, koska se nuhanenät vuotamaan. Muovikuusella olemme menneet jo toistakymmentä vuotta. Oikeaa kuusta ei kuitenkaan voita mikään, niinpä olen erittäin mielissäni siitä, että edes ulos sain oikean kuusen... Kuistille voisi ideoida vielä lisääkin jouluista tunnelmaa, mutta mennään nyt hetki näillä ja katsotaan, josko uusia ideoita vielä mieleen juolahtaisi.

Kuusi valoineen tuo mukavasti valoa pimeään iltaan ja yöhön. 

Jouluun on enää hetki. Vielä on paljon valmisteltavaa, mutta eiköhän sitä tänäkin vuonna ajoissa ehditä saamaan kaikki valmiiksi suurta juhlaa varten.

LAKKIAISFIILIKSISSÄ

Viime viikolla meillä oli melkoinen huiske, kun valmistauduimme tyttäremme ylioppilasjuhliin. Siivosimme ja leivoimme oikein urakalla. Lakkiaiset olivat perjantaina Hippoksella ja sunnuntaina juhlittiin kahvin, leipomusten ja skumpan kera. Juhlat vietettiin kotonamme, ahtaissa tiloissa ja kirjavin kattauksin; vieraita tuli reilusti kolmisenkymmentä, eikä puhettakaan, että samanlaisia astioita olisi riittänyt kaikille... Juhlapöydässä nököttivät sulassa sovussa Iittalan siniset Taika-astiat ja ikivanhat Kermansaven kupit. Olipa siellä joukossa Arabian Itkevää Irjaakin. Juhlat olivat kuitenkin onnistuneet ja päätähti oli onnellinen ja tyytyväinen. Se on pääasia! Myös vieraat tuntuivat viihtyvän ja tarjottavaakin riitti kaikille.

Tämä viikko on huilailtu ja nautiskeltu kukka- ja korttimerestä, jonka ihanat ihmiset toivat lapsellemme.

Koska elämme jo joulukuuta, olin siivouksen yhteydessä ja jo ennen sitäkin laitellut esille joulukoristeita. Sulassa sovussa kukkien ja korttien keskellä ovat nyt kynttiläasetelmat ja tontut. 

Meillä oli siis jouluiset ylioppilasjuhlat. Kotikutoiset, mutta tunnelmalliset. Juhlista jää mukava muisto! 90-vuotias äitinikin jaksoi osallistua juhliin, mikä merkitsi meille ja hänelle paljon.

Onko teillä vietetty ylioppilasjuhlia tänä vuonna?

Onnittelut vielä kaikille nyt syksyllä lakin saaneille ja kaikkea hyvää tulevaisuuteenne!!!

TONTTUJA JA TÄHTIÄ

Vuosien varrella työpisteeni laatikoihin on kertynyt monenlaista pientä helmeä ja muuta tarviketta. Näistä askartelin aikani kuluksi muutaman minitontun. Askarteluun käytin seuraavia tarvikkeita: puuhelmiä (joissa osassa valmiina kasvot), tähtipaljetteja, punaista huopaa ja liimaa.

Minitontut päätyivät seikkailemaan keittiössä olevaan asetelmaan, jota ne mukavasti piristävät. Ruukkuihin voisi lähempänä joulua vaihtaa hyasintit.

Alla olevassa kuvassa lähikuva kolmesta tonttukaveruksesta:

Samalla kun asettelin tontut paikoilleen, vaihdoin keittiöön jouluisemmat verhot. Yleensä minulla on ollut keittiön ikkunoissa kapat, mutta nyt päädyin laittamaan keittiöön sivuverhot, ohutta tähtikuvioista kangasta. Yllättävän mukavasti nämäkin keittiöön istuvat. 

Ruokapöydän lasilevyn alle on vielä vaihdettava jouluisempi liina. Sen jälkeen alkaakin keittiön joulukoristelut olla valmiina!