Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 14. tammikuuta 2022

KOIRAN SYÖMÄ JAKKARA

Kuten useimmat tietävät, pentukoirilla on harmillinen tapa pureskella kaikkea, mikä mukavasti hampaissa ratisee. Meillä on tuhottu mattoja, kenkiä, viherkasveja, legoja, Barbie-nukkeja, tyynyjä ja jopa kokonainen sohvakalusto... Sekä tuoreimman koiruuden toimesta pari jakkaraa, joista toinen näkyy alla olevassa kuvassa. 


Koska en halua heittää tavaraa kaatopaikalle, päätin kunnostaa jakkaran (ja sen toisenkin, josta ei nyt kuvaa ole). Jakkara on minulle tarpeen, koska olen aika lyhyt, ja tarvitsen tuolia tai jakkaraa tuon tuostakin, kun kaivelen tavaroita kaappien ylähyllyiltä.

Jakkara on nyt purettu, hiottu ja kitattu. Maalikin on valmiina odottamassa ja tarkoitus on suorittaa maalaus tässä viikonlopun aikana. Mutta mitäs sen jälkeen? Haluaisin tuohon jakkaran istuinosaan jotain jänskää. En vain osaa päättää, että mitä... Onko ehdotuksia? Omat vaihtoehtoni ovat:

- jokin kiva kuva tai kuosi decoupe-tekniikalla kiinnitettynä 

- pehmuste ja kangaspäällinen (löytyisi sopiva pala Marimekon kangasta tähän tarkoitukseen)

- jokin kuvio sabluunalla maalaten (sabluunan voisin tehdä ehkä itse).

Silloin kun en osaa päättää, annan asian yleensä hautua enkä ala tekemään päätöstä väkisin. Luovissa projekteissa päähän tupsahtaa tavallisesti jossakin vaiheessa visio siitä, miltä työn alla olevan jutun pitäisi näyttää. Nyt minulla on useita visioita, enkä osaa valita... Kaikkiin vaihtoehtoihin sisältyy epäonnistumisen riski ja esimerkiksi tuolle Marimekon kangaspalalle olisi muutakin käyttöä, kuin jakkaran päällystäminen. Joten, vaikeaa on nyt päättää istuimen kohtalosta.

Jos teillä on ideoita, niin nyt niille olisi käyttöä, mieluusti kuulisin lukijoiden näkemyksiä siitä, mitä tuolle istuimelle voisi tehdä! Kivaa viikonloppua!


keskiviikko 12. tammikuuta 2022

MATKA PUNAISILLE VUORILLE

Paperin repiminen ja silppujen liimaaminen oli niin rentouttavaa puuhaa näinä stressaavina aikoina, että kukkaruukkujen tuunaamisen jälkeen tein paperisilpuista vielä yhden työn. Onko tämä taidetta vai pelkkää askartelua, sen voi jokainen päättää aivan itse! 

Teoksen nimeksi annoin "Matka Punaisille vuorille". Tämä kuva on kummitellut mielessäni jo jonkin aikaa ja mielessä kummittelevat kuvat on saatava tavalla tai toisella näkyvään muotoon, muuten niistä ei eroon pääse. Työ kuvaa matkaa, jonka me kaikki teemme, eli elämää. Punaiset vuoret kuvaavat paikkaa, jonne me kaikki lopulta päädymme - mikä se paikka sitten ikinä mahtaakaan olla. Mielipiteitä on joka lähtöön.


Aluksi ajattelin, että tämä työ päätyy korkeintaan Wanhan Woimalan kesänäyttelyyn, mutta yllättäen se sopikin makuuhuoneemme seinälle ja siihen se saa toistaiseksi jäädä.

Työn pohjana on piirustuslehtiön pahvinen takakansi, jonka käsittelin gessolla ennen paperisilpun liimaamista liima-lakalla. Paperisilppu ja kuvat ovat peräisin aikakauslehdistä ja mainoksista. Kyseessä on siis puhtaasti kierrätystyö, kehyksiä lukuun ottamatta, tosin niitäkään en ostanut tätä teosta varten.

Alla vielä muutamia yksityökohtia taulusta. Toinen kuvista on näköjään hieman epätarkka (lasin alla olevan työn kuvaaminen oli hieman hankalaa heijastuvista valoista johtuen) mutta ehkä siitä jonkinlaisen vaikutelman saa siitä, mistä on kysymys.


Loppuvuodesta jännitin, miten tiimillemme käy yt-neuvotteluissa. Kerrottakoon nyt, että ketään meistä ei irtisanottu. Koko liiketoiminta sen sijaan myytiin toiselle yritykselle, tästä saimme tiedon 3.1.22. Eli työnantaja vaihtui, muuten työt jatkuvat entiseen malliin, ainakin toistaiseksi. Hyvä näin! 

tiistai 4. tammikuuta 2022

TUUNATUT KUKKARUUKUT

Vuoden ensimmäinen sisustukseen liittyvä askartelu oli vanhojen saviruukkujen tuunaus.

Idea tuunaukseen lähti jälleen siitä ajatuksesta, että tavaran määrää nurkissa on vähennettävä ja askarteluun/sisustamiseen/käsitöihin on käytettävä kotoa löytyviä materiaaleja. Tuumailin, että käsiteltyäni käyttämättömät ruukut uuteen uskoon, saan 1) kasveille uusia, kivannäköisiä ruukkuja, 2) käytettyä loppuun laatikossa vuosia pyörineen decoupe-lakan, 3) käytettyä pois vanhoja öljyvärejä, joita en enää vuosiin ole käyttänyt maalausten tekemiseen ja 4) hyödynnettyä askartelupaperien jämiä, joista ei enää ole korttiaskarteluun, mutta joita en ole hennonnut heittää roskiinkaan. 

Decoupe-lakan kanssa kävi kuitenkin niin, että aine oli kuivahtanut pulloonsa ja oli siten roskiskamaa. Pihinä, tai sanotaanko kauniimmin taloudellisena ihmisenä, tulin siihen tulokseen, että on edullisempaa tehdä liima-lakka itse, kuin ostaa sitä kaupasta. Tuumasta toimeen! Maestron kanssa yhdessä sekoittelimme seuraavanlaisen liemen:

- 1,5 osaa puolihimmeää, vesiohenteista lakkaa 

- 1 osa Erikeeper-liimaa

- 1 osa vettä.

Testasin seosta ja se toimi hyvin erityisesti sanomalehtipaperin, ohuiden askartelu-papereiden ja ohuen puuvillakankaan kiinnittämiseen pahville ja puulle.

Vintilä löytyi kolme saviruukkua ja käsittelin ne kaikki. Isoimman ruukun pinnoitin sanomalehdestä revityillä palasilla ja pienempiin käytin askartelupapereiden jämiä. Ruukkujen yläosat maalasin öljyväreillä. 

Mitä pidätte lopputuloksesta? Kahta samanlaista ruukkua ei ole eikä tule... Otan nämä ruukut keväällä käyttöön, kun huonekasveille tulee taas mullanvaihdon aika. 




tiistai 28. joulukuuta 2021

MIETTEITÄ VUODEN VAIHTUESSA

 ”Elämässä on mentävä eteenpäin, eikä taakseen pidä katsoa”. Tätä nuorena saamaani neuvoa olen noudattanut, mutta näin vuoden lähestyessä loppuaan on kuitenkin hyvä vilkaista hieman peräpeiliin ja pohdiskella kuluneen vuoden antia. Sen jälkeen voi taas kaasu pohjassa porhaltaa eteenpäin niin pitkälle kuin baanaa riittää.


Vuosi 2021 on ollut tapahtumarikas, mutta sitä on varjostanut koronasta ja heikentyneestä työtilanteesta johtuva jatkuva epävarmuus. Vuoden alussa oli työpaikallani yt-neuvottelut, jotka johtivat tiimissämme yhden henkilön irtisanomiseen. Viime viikolla päättyivät uudet yt-neuvottelut, jotka johtavat meidän sektorillamme jopa 12 henkilön irtisanomiseen. Olenko yksi niistä, joiden pää putoaa? Epävarmuus jatkuu – niin töissä kuin koronankin suhteen. Epävarmuus on kalvanut koko tiimiämme ja syönyt työmotivaatiota. Pelko koronasta on puolestaan vähentänyt tapaamisia ystävien ja sukulaisten kanssa, mikä on aika ajoin harmittanut.

Syvää suruakin tämä vuosi on tuonut. Eestinhevoseni Roomel menehtyi lokakuussa 23-vuotiaana ähkyyn, kolmentoista vuoden yhteisen taipaleen jälkeen. Tätä surua työstän edelleen, elämässä on yhä hevosen mentävä aukko täytettävänä. Surutyö vie aikansa ja harrastus hevosten parissa etsii yhä uutta suuntaa. Yhdellä ratsastustunnilla jo kävin, 2,5 kk:n ratsastustauon jälkeen ja aion jatkaa tunneilla käyntiä. Hevosista en eroon pääse, se on varmaa, tavalla tai toisella tulen niiden parissa viettämään aikaa elämäni loppuun saakka. Toista Roomelin kaltaista ponia tuskin vastaan tulee, mutta uskon, että jokaisella vastaantulevalla hevosystävällä on jotain annettavaa, jos ei muuta, niin samettinen turpa siliteltäväksi.


Onneksi vuoden aikana on ollut iloisiakin tapahtumia! Olen iloinen ja ylpeä siitä, että tyttäreni sai ylioppilaslakkinsa ja että sekä hän, että molemmat poikani, ovat saaneet mieleisensä jatko-opiskelupaikat. Iloitsen myös siitä, että jaksoin työni ohessa opiskella ja valmistua sisustussuunnittelijaksi.  Kesämökin peruskorjaus- ja sisustusprojekti on myös ilonaiheiden listalla, vaikka projekti onkin vielä hieman kesken. Mittavimmat korjaustyöt sisätiloissa on nyt kuitenkin tehty, sisustus on enää pientä viilailua vailla.


Ei siis niin pahaa, ettei jotain hyvääkin.

Uuteen vuoteen lähden rauhallisin mielin, ilman suuria odotuksia tai toiveita. Otan vastaan sen, mitä vuosi tuo tullessaan. Ehkä tulen irtisanotuksi, ehkä en. Aika näyttää. Kävi niin tai näin, aion aloittaa opinnot yrittäjän ammattitutkinnon suorittamiseksi. Mitä sen jälkeen tapahtuu, sitä en vielä tiedä.

Muutoksia uusi vuosi varmasti tuo tullessaan. On vain koetettava pysyä virran mukana, tuli mitä tuli. Tärkeintä on, että oma terveys säilyisi, virran pyörteissä. Uudenvuoden lupaukseni onkin tänä vuonna se, että lupaan pitää itsestäni paremmin huolta kuin aiemmin. Jos en itse ole kunnossa, kuinka voin huolehtia muidenkaan hyvinvoinnista? Ensin on asetettava happinaamari omille kasvoille ja sen jälkeen vasta autettava muita.

Uusia sisustus- ja käsityöprojekteja on tulossa myös, se on varmaa. Mutta niistä lisää sitten ensi vuonna!

Rauhallista vuoden 2021 loppua kaikille ja kaikkea hyvää alkavaan vuoteen!

torstai 23. joulukuuta 2021

RAUHALLISTA JOULUA!

Huomenna on jouluaatto, viimeiset valmistelut kotona ovat vielä käynnissä. Onneksi Maestrolla on vapaapäivä ja hänellä on aikaa keskittyä joulun laittoon, itse vielä pakerran etätyöläisenä tietokoneen äärellä -ja nuoriso luonnollisesti vasta heräilee. Klo 15 sammutan työkoneeni ja sen jälkeen alkaa rauhoittuminen ja joulun vietto.

Toivotan kaikille blogini lukijoille ja satunnaisille vierailijoille rauhallista ja antoisaa joulun aikaa! Kiitos mukavista kommenteista, mitä olette tänne vuoden mittaan jättäneet, niitä on ollut mukava lueskella. Joulun jälkeen tapaamme taas uusien sisustusjuttujen ja käsityöprojektien kera, pysytelkäähän kelkassa siis jatkossakin!



tiistai 21. joulukuuta 2021

JOULUPOLSKA

Onko sinulle tuttu tämä tunne: olet tuudittautunut siihen uskoon, että jouluun on aikaa viikkoja ja sitten yhtäkkiä havahdutkin siihen, että aatto onkin jo muutamien päivien kuluttua? 

Onko sinulle tuttu se tunne, kun huomaat, että suurin osa jouluruoista on hankkimatta ja kinkku kököttää jääkaapissa yhä umpijäässä, vaikka jo muutamien päivien kuluttua kaiken pitäisi olla valmista ja kinkun paistettuna?

Entä tunnistatko tunteen, mikä pyrki pintaan, kun tuuli kaatoi ulkokuusen ja koristeet lensivät pitkin pihoja, osa kadoten, osa rikkoutuen? Entä sen, kun koira kaatoi sisäkuusen pyrkiessään juomaan vettä kuusenjalasta ja janonsa tyydytettyään pureskeli rikki puolet kuusenpalloista – ja joulukoristeet oli kaupoista myyty loppuun?

Entä se tunne, kun olet leiponut monta pellillistä pipareita ja juuri ennen aattoa huomaat, että piparipönttö onkin popsittu tyhjäksi? 

Entä se, kun hikipäässä juokset kaupoissa miettien, mitä antaisit lapsille, miehelle, äidille ja appivanhemmille lahjaksi, koska kukaan lapsista ei ole enää suostunut kirjoittamaan toiveitaan paperille eivätkä aikuiset myönnä tarvitsevansa mitään, mutta kaikesta huolimatta haluaisit jotakin läheisillesi joululahjaksi antaa? 

Muistatko sen tunteen, kun huomasit kummilasten lahjojen nököttävän edelleen hyllyn päällä odottamassa toimitusta perille, vaikka aattoon on aikaa enää muutama päivä…?

Entäpä se, että olet haaveillut puhtaalle tuoksuvasta ja tunnelmallisesta joulusaunasta, ja muutamia päiviä ennen joulua ymmärrät, että et millään ehdi etkä jaksa puunata saunaa juhlakuntoon, vaan joudut aattona saunomaan lian ja pyykkivuorien keskellä, kuivamaan ripustettuja vaatteita väistellen?

Entä se tunne, kun lapset jäävät joululomalle ja koko talo nukkuu, kun itse raahaudut pakkasessa ja lumisateessa töihin, vaikka kotona olisi miljoona asiaa hoitamatta… Ja kun palaat, on keittiössä kaikki hujan hajan, pöydät täynnä likaisia astioita, vaikka olit aamulla jättänyt keittiön moitteettomaan kuntoon?

Melkoista joulupolskaa on tämä aika ennen jouluaattoa! Tanssi vain jatkuu ja jatkuu niin että johan tässä askelissaan sekoaa…

Työpisteeni ikkunassa kimmeltää kuitenkin lapsuudesta saakka mukanani kulkenut vanha joulukoriste, jonka alkuperää en tiedä, mutta joka on minulle aina ollut joulun kaunein koriste. Näitä koristeita oli meillä lapsuudenkodissani alun perin kaksi, toinen oli sinisävyinen. Valitettavasti tuo toinen koriste kuitenkin rikkoutui jo kauan, kauan sitten. Toista olen varjellut ja tarpeen tullen korjaillut.


Koristeen rauhallista kimallusta katsellessa tulee mieleen, että jospa sitä istuisi alas ja rauhoittuisi. Joulu tulee ja joulu menee. Tänäkin vuonna. On katto pään päällä ja nälkää ei tarvitse nähdä. On lämpöä ja vielä terveyttäkin. Mitä muuta jouluunkaan tarvitaan, sen lisäksi, että voi sytyttää kynttilän hämärtyvään iltaa ja vain olla… Kuunnella rauhallista musiikkia ja pakkasen pauketta vanhan talon nurkissa.

Pian on joulupolska tanssittu, tältäkin vuodelta. 

perjantai 17. joulukuuta 2021

GLUTEENITTOMAT PIPARKAKUT

Minulla on keliakia ja aina kun leivon, leivon tämän vuoksi gluteenittomia tuotteita. Gluteenittomien leivonnaisten tekeminen ei aina ole ongelmatonta ja koska en ole mikään erityinen jauhopeukalo, en ole edes yrittänyt esim. gluteenittomien pullien leipomista.

Esimerkiksi kuivakakut kuitenkin lähes aina onnistuvat ja tänä vuonna myös joulupiparit onnistuivat poikkeuksellisen hyvin. Valitsin piparireseptiksi suvussamme vuosikymmeniä kulkeneen reseptin, joka on aina ollu minulle "se ainoa oikea" piparkakkujen valmistusohje. Taikinan leivottavuutta parantaakseni muokkasin kuitenkin ohjetta hieman ja lisäksi, tietenkin, vaihdoin vehnäjauhon gluteenittomaan jauhoseokseen.

Alla pipariresepti, jota käytin, sekä ohjeet leivontaan. Piparit voi luonnollisesti leipoa myös vehnäjauhoa käyttäen, mikäli gluteenittomuus ei ole tarpeen!


Leivontaohje:

Munat + sokeri vatkataan keskenään. Lisätään joukkoon sulatettu, jäähdetty voi/margariini ja siirappi. Kuiva-aineet sekoitetaan keskenään ja lisätään seokseen hyvin sekoittaen. Taikinan annetaan levätä kylmässä yön yli, jonka jälkeen se on valmis kaulittavaksi - lämmetessä taikinasta tulee melko tarttuvaa, joten jauhojen käyttö kaulitsemisen aikana on tarpeen! Taikinan voi myös välillä laittaa hetkeksi kylmään, mikäli se lämpenee liikaa.

Piparit paistetaan 180-190 oC:ssa.


Suosittelen lämpimästi tämän reseptin kokeilemista, vielä ehtii ennen aattoa... Piparkakkutaloa tästä taikinasta ei kuitenkaan kannata lähteä yrittämään, sillä epäilen vahvasti, ettei tämä taikina siihen taivu.

Maukkaita leivontahetkiä!