Sivun näyttöjä yhteensä

Näytetään tekstit, joissa on tunniste öljypastelli. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste öljypastelli. Näytä kaikki tekstit

maanantai 28. elokuuta 2023

KUOLEMAN KOSKETUS

Kuolema on nyt koskettanut minua, perhettäni, sukuani, jopa ystäviäkin. Iäkäs äitini nukkui pois torstaiaamuna. Nyt ei ole voimavaroja blogin ylläpitoon, sisustamiseen, puutarhanhoitoon tai Taideseura Koprun asioiden aktiiviseen hoitoon. Edessä on hautajaisten järjestäminen ja äidin tavaroiden läpikäyminen ja asunnon tyhjentäminen. Se tulee olemaan koskettava ja muistorikas seikkailu, jonka onnekseni saan tehdä yhdessä veljeni kanssa.

Olen onnekas, en ole tämän kaiken keskellä yksin.

Mielessäni kummitteli synkkä kuva Kuoleman Enkelistä. Vangitsin sen paperille öljypastelliliiduilla, pois päästäni.

Tässä hän nyt on. 


Sanotaan, että kuolema on prosessi eikä mikään enkeli tai muu hahmo, joka  vie ihmisen mennessään rajan taa, kun elonpäivät ovat tulleet päätökseen. Näinhän se luonnontieteellisesti ajateltuna on. Sitä prosessia tuli viimeiset viikot seurattua hyvinkin läheltä, sitä ihmisen hiljaista hiipumista, kehon riutumista. Hävisi liikuntakyky, ruokahalu, elämänhalu. Ei ollut kivaa katseltavaa, mutta opettavaista ja mieleenpainuvaa. Kuolema tuli lopulta armollisena vapahtajana ihmiselle, joka ei enää jaksanut elää. "Älkää surko minun kuolemaani, sehän on minulle helpotus."

Päivitän blogiani taas joskus, varmastikin tämän vuoden puolella, mutta sen tarkemmin en osaa ajankohtaa kertoa. Hyvää syksyä teille kaikilla, jotka käytte täällä tarinoitani lukemassa! Tapaamme kyllä vielä ja tästäkin kokemuksesta selviän. Koska onnekseni minä en ole yksin.

sunnuntai 2. huhtikuuta 2023

TAPETTI TAIPUU MONEEN

Tapettia voi hyödyntää muutoinkin kuin seinän pintamateriaalina. Sain koulusta ilmaiseksi tarpeettomia tapetteja ja niistä kauneimmasta otin pätkän ja kehystin eteisen seinälle kukkanurkkaukseen - se on sellainen paikka, johon on todella vaikeaa löytää pitkään silmää miellyttävää taulua..



Tapettitaulusta tuli kiva. Hyödynsin tapetin jämiä myös päällystämällä muutaman pahvilaatikon säilytysrasioiksi.


Aika kivat tuli näistäkin, täyttyvät tavaroilla aikanaan... Tytär on nyt muuttamassa kotoa pois, joten täällä on piakkoin kämppä hyrsky myrskyn ja tavarat saavat uusia paikkoja, kun pääsen remontoimaan ja sisustamaan tyttären huoneen uuteen uskoon. Silloin ovat nämäkin rasiat varmasti tarpeen.

Mutta vielä tapeteista; tapetti taipuu myös maalausalustaksi! Kotoa löytyi näytepätkä harmaankirjavaa vinyylitapettia. Kokeilin siihen öljypastelliliituja ja väri tarttui hyvin ja oli myös helppo levittää liukkaalla pinnalla. Alla kuva tapetista ennen kuin aloin piirrellä siihen.


Pienen piirtelyn myötä syntyi Auringonlasku, kokoa 40 x 40 cm. Taidanpa käyttää jatkossakin tapetteja maalausalustana, kun tulee sopivan värisiä vastaan!




maanantai 10. lokakuuta 2022

SYYSTUNNELMIA

Syksy on ollut ihanan värikylläinen. Olen tehnyt Maestron ja Ansku-koiran kanssa pitkiä lenkkiä luonnossa ja nauttinut ruskasta ja aurinkoisista syyspäivistä. Välillä on vettäkin tihuutellut, mutta se ei ole tahtia haitannut. Sade kuuluu syksyyn ja luonto tarvitsee vettä.

Viime viikolla vaihdoin olohuoneen valkoiset verhot tummempiin syysverhoihin. Verhot ovat läpikuultavat, mustalla pohjalla kullanvärisiä lehtiä. Nämä verhot ovat palvelleet meitä jo pitkään ja palvelevat jatkossakin, sillä ne sopivat hyvin olohuoneemme väreihin ja syksyn pimenevien iltojen tunnelmaan.

Virittelin olohuoneeseen myös hieman kynttilöitä. Arkkupöydälle löysin lisäksi äitini antaman oranssin ja valkoisen kirjavan retroliinan, jonka oranssi sointuu olohuoneen tapetteihin. Tapetit tulevat vaihtumaan heti kun mahdollista, ovat olleet paikoillaan 90-luvulta saakka... Mutta mitä ei voi piilottaa, sitä voi korostaa ja oranssi on siihen sopiva väri!


Pienillä muutoksilla sain olohuoneeseen syksyisemmän tunnelman. Ansku-koira nauttii olostaan sohvalla ja viis veisaa siitä, minkä väriset verhot ikkunassa liehuvat - pääasia, että ulos näkee!


Kaunis ruska innoitti minua piirtelemään syksyisiä lehtiä. Tämä(kin) on yksi taidekokeiluistani, en ole aiemmin yhdistänyt akryylivärejä ja öljypastelleja. Öljypastelleilla en ole muutenkaan oikeastaan koskaan piirtänyt yhtään mitään. Kokeilu oli hauska ja lopputulos ihan kohtuullinen. Löysin öljypastelleista kiinnostavia ulottuvuuksia, joita tulen jatkossakin hyödyntämään.


Aurinkoista lokakuuta kaikille, yritetään olla masentumatta, vaikka pimeyttä taas riittääkin!