Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 2. toukokuuta 2022

VUODENAIKOJEN VÄRIT, OSA III: kevät

Kevät näyttää viimeinkin etenevän myös täällä Keski-Suomessa, vaikka vappua vietettiinkin perinteiseen tapaan aika viileähkössä säässä. Luonto alkaa pikku hiljaa vihertämään!

Olen maalis-huhtikuun aikana ottanut muutamia valokuvia koiran kanssa ulkoillessani ja koostin niistä pari kollaasia, joiden avulla voimme tarkastella keväistä värimaailmaa.

Se, mitä luonnonläheisillä ja maanläheisillä väreillä tarkoitetaan, riippuu todella paljon siitä maantieteellisestä ympäristöstä, jossa ihminen elää. Maaliskuussa Keski-Suomessa oli vielä hyvin talvista, joten värimaailma on sen mukaista: sinisen ja harmaan sävyjä, pääasiassa, joukossa ripaus erilaisia ruskeita ja vihertäviä sävyjä. Muualla päin Suomea värimaailma on todennäköisesti ollut toisenlainen, esimerkiksi rannikolla, jossa ilmastokin poikkeaa keskisuomalaisesta ilmastosta.



Huhtikuussa luonto on minun mielestäni rumimmillaan: joka puolella on ruskeaa ja harmaata, on lälliä, kuihtuneita ja maatuvia kasvinosia, roskaa. Mutta, kuten alla olevassa kollaasissakin näkyy, ympäristössä vilahtelee jo pilkahduksia raikkaasta vihreästä ja muista kesää lupailevista väreistä. Tämä lupaus, lisääntyvä auringonvalo, lämpö, lintujen laulu ja solisevat purot tekevät huhtikuusta minulle (rumuudesta huolimatta) yhden vuoden parhaimmista kuukausista!

Huhtikuiset värit ovat kuin huhtikuu itse: lempeän raikkaita ja osin jo lämpimiä, mutta eivät vielä räikeitä, kuten värit kesällä voivat olla.



Lasken toukokuunkin kevätkuukaudeksi. Toukokuussa värit alkavat olla kuitenkin jo niin kesäisiä heräävän luonnon myötä, että jätin toukokuiset kuvat tarkoituksella näistä kollaaseista pois.

Kuten sanottu, huhtikuu on minun lempikuukauteni. Mikä on sinun ja miksi?

 

2 kommenttia:

  1. Kuun vaiheista koen omakseni nousevan, ensimmäisen ja toisen neljänneksen välinen aika on jotenkin erilailla energinen kuin normisti. Suosikkikuu? Hmmm....Kyllä tammikuu on hienoa aikaa, synttärit ja se oikea talvi! T:Sus'

    VastaaPoista
  2. Uusi blogini - https://susulvoo.blogspot.com/
    Tervetuloa todistamaan kun kaikki muuttuu ja mikään ei muutu;DD

    VastaaPoista

Kiva kun vierailit blogissani!