Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 11. toukokuuta 2022

PIENTÄ UUDISTUSTA PESUTILOIHIN

En ole himosiivoaja, vaikka arvostankin suuresti siisteyttä ja järjestystä ja jopa nautin siivoamisesta silloin, kun siihen on aikaa ja sen saa tehdä rauhassa.

Harvemmin sitä aikaa ja rauhaa kuitenkaan on. Niinpä pesutilamme olivatkin päässeet melkoiseen kuntoon, ennen kuin viimein sain otettua itseäni niskasta kiinni ja tartuttua siivousvälineisiin.

Pesutilamme (sähkösauna + kylpyhuone) sijaitsevat v. 1954 rakennetun talomme kellarikerroksessa. Alkuperäisessä kunnossaan olevan saunan remontoimme 2000-luvun alussa. Jaoimme tuolloin saunatilan kahteen osaan, saunaan ja pesuhuoneeseen. Vanha vesipata purettiin ja tilalle laitettiin suihkukaappi. Pesuhuoneeseen saatiin mahdutettua myös pesukone. Puukiuas vaihdettiin sähkökiukaaseen käytännön syistä, vaikka puukiuas antaakin paremmat löylyt kuin sähköinen malli. 

Tilat ovat edelleen toimivat. Mitään ylellistä ja upeaa saunassamme ei ole, se on sellainen perussauna ja toistaiseksi saa sellaiseksi jäädäkin. Kaakelit ovat 90-luvulla suosiossa ollutta beigenväristä laattaa, eivät siis tämän päivän muotivirtausten mukaisia, mutta pelkästään värin vuoksi en lähde kaakeleita vaihtamaan. Varsinkaan, kun beige väri ei häiritse minua millään tavalla.

Siivous teki tällekin tilalle ihmeitä, erityisesti likaantuneille lauteille! Alla olevissa kuvissa on esitetty lauteet ennen ja jälkeen pesun - ero on huomattava. Käytin lauteiden pesuun juuriharjaa ja Saunan tehopesua. 


Lauteiden kuivuttua käsittelin ne paraffiiniöljyllä samoin kuin tein kesällä mökillä: kaadoin kuppiin öljyä ja levitin sitä pensselillä lauteille. Vaikka itse sanonkin, lauteista tuli kuin uudet ja todella kauniin väriset!


Sen verran panostin myös kylpyhuoneeseen, että ostin sinne uuden pyykkikorin (entinen on hankittu 90-luvun alussa...) ja pienen maton oven eteen, jotta kylppäristä ei tarvitse lähteä märin jaloin.


Näillä pienillä uudistuksilla mennään pesutilojen kanssa vielä vuosia eteenpäin! Saunaan ajattelin tosin vielä hankkia harmaa/mustasävyisen laudeliinan ja ehkäpä sorrun Marimekon vohvelikankaaseen ja ompelen saunaan pari saunatyynyä...

3 kommenttia:

  1. Aivan ihana raikas tunnelma tulikin saunaanne,kutuvan
    houkutteleva sauna.
    Kivat ostot kylppäriin myös,piristävät kivasti.
    Mukavia puuhia ja askareita loppuviikkoosi!

    VastaaPoista
  2. Lauteiden ulkoasu muuttui ihan kunnolla! Katselin telkusta remonttiohjelmaa äskettäin ja ajattelin, että tuollainen käsittely pitäisi tehdä meillekin kotiin ja mökille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti suosittelen parafiiniöljykäsittelyä! Helppoa, edullista, suojaa lauteita... Tuo myös kivan värin lauteisiin ja lisää niiden käyttöikää.

      Poista

Kiva kun vierailit blogissani!