Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 2. maaliskuuta 2022

PIKKU PARIISI

Kun ostimme talomme 90-luvun alussa, ensimmäisiä remonttikohteita oli alakerran WC. WC oli ja on edelleen pieni, pohjapinta-alaltaan alle kaksi neliötä. Remontointivaiheessa WC oli myös talomme ainoa WC, myöhemmin rakensimme yläkertaan toisen. 

Vanha vessanpönttö oli suureksi harmiksemme aiheuttanut WC:n ja olohuoneen lattian alle kosteusvaurion. Pönttö oli vuotanut, koska edellinen omistaja ei syystä tai toisesta ollut vaihtanut pönttöön rikkoutunutta, vain muutamia kymppejä, maksavaa osaa. Tämä toimikoon varoittavana esimerkkinä: kiinteistöstä on pidettävä huolta, sillä pienikin laiminlyönti voi johtaa tuhansien eurojen remonttiin! Meillä kosteusvaurio johti siihen, että sekä WC:n että olohuoneen lattiat oli purettava pois, että saimme kostuneet ja homehtuneet purut vaihdettua. Tämä oli harmi, koska olisimme mielellämme säästäneet olohuoneen vanhan puulattian. 

WC remontoitiin tuolloin beigen värisin laatoin tuon ajan trendin mukaisesti. Remontointiin käytettiin edullisia materiaaleja.

Ajan kuluessa WC alkoi näyttää tylsältä ja nuhjuiselta. Kaapit olivat kärsineet kosteudesta ja yläkaapin ovi oli paikoiltaan pudotessaan tehnyt lavuaariin halkeaman. Yksi sun toinen nurkka oli rempallaan. Remontti oli mielessä useita vuosia, ennen kuin saimme sen noin puolitoista vuotta sitten viimein toteutettua.

Kaakeleita emme vessaan enää halunneet, koska niiden poistamisessa oli aivan järkyttävä työ. Koska kyseessä on ns. kuiva vessa (lattialla ei ole viemäriä), päätimme tapetoida yhden seinän vinyylitapetilla ja maalata loput. Tapetti ja maali on helppo tarvittaessa uusia ilman koko huusholliin leviävää kaakelienpurkupölyä. 

Maalin sävyksi valikoitui tapetin sävyistäkin löytyvä Tikkurilan Orvokki. Lattiaan laitoimme kosteutta kestävää vinyylilankkua. Pintojen lisäksi uusimme kaapistot (vanha lääkekaappi sai jäädä), lavuaarin ja WC-istuimen kannen.

Seinälle päätyi pastellimaalaukseni "Tanssijatar" ja lattialle itse virkattu matto.

Alla kuvia WC:n uudesta ilmeestä. Koska tapetti on Pariisi-aiheinen, nimesin vessan "Pikku Pariisiksi".





Alla vielä vertailun vuoksi muutama kuva WC:stä ennen remontointia.


Olemme olleet tyytyväisiä remontin lopputulokseen. Vinyylitapetti on kestänyt siistinä ja kaapit olleet toimivat. Jossain vaiheessa on aika remontoida myös yläkerran WC, luulenpa, että sieltäkin kaakelit tulevat lähtemään lopullisesti ja seinälle päätyy jokin kiva ja piristävä tapetti...

7 kommenttia:

  1. Huippu hieno WC:n uusi ilme! Yksityiskohtakuvat inspiroivat.

    VastaaPoista
  2. Entiseen verrattuna todella upea! Itsellä kans tosi pieni vessa, varmaa se neliö, just mahtuu parkkeeraamaan itsensä pytylle, heh... ,. Teillä on hauska läppä sit? : kävin pariisissa pas..;DDD

    VastaaPoista
  3. Kiitos mukavasta palautteesta molemmille. Entisen vessa ovessa oli kyltti "Lähtevä tavara". Siitä tuli heiteltyä vitsiä ajoittain. Uuden vessan tiimoilta ei ole vitsiä vielä tullut väännettyä, pitäisi varmaan laittaa oveen uusi nimikyltti huumoria kirvoittamaan.

    VastaaPoista
  4. Tykkään kuvatapeteista. Niissä on jotain mielikuvitusta kirvoittavaa :) Miksiköhän ennen vessat tehtiin niin pieniksi? Meidänkin normivessa on tosi pieni. Alakertaan on tehty uusi.

    VastaaPoista
  5. Waudee!
    Huikean ihana muutos ja silmää hiveliä yksityiskohtia.
    Upea kokonaisuus!
    Aurinkoista loppuviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  6. Kiitos varoittavan esimerkin esiin tuomisesta. Ei kannata penniä venyttää, tai voi tulla eteen kallis vahinkosaneeraus. Tekemäsi muutos on oikein hauska, lähes psykedeelinen, mutta onhan sitä uskallettava irrotella. :) Hyvää kesää ja kuivempia puruja tulevaisuudelle.

    VastaaPoista

Kiva kun vierailit blogissani!