JOULUPOLSKA

Onko sinulle tuttu tämä tunne: olet tuudittautunut siihen uskoon, että jouluun on aikaa viikkoja ja sitten yhtäkkiä havahdutkin siihen, että aatto onkin jo muutamien päivien kuluttua? 

Onko sinulle tuttu se tunne, kun huomaat, että suurin osa jouluruoista on hankkimatta ja kinkku kököttää jääkaapissa yhä umpijäässä, vaikka jo muutamien päivien kuluttua kaiken pitäisi olla valmista ja kinkun paistettuna?

Entä tunnistatko tunteen, mikä pyrki pintaan, kun tuuli kaatoi ulkokuusen ja koristeet lensivät pitkin pihoja, osa kadoten, osa rikkoutuen? Entä sen, kun koira kaatoi sisäkuusen pyrkiessään juomaan vettä kuusenjalasta ja janonsa tyydytettyään pureskeli rikki puolet kuusenpalloista – ja joulukoristeet oli kaupoista myyty loppuun?

Entä se tunne, kun olet leiponut monta pellillistä pipareita ja juuri ennen aattoa huomaat, että piparipönttö onkin popsittu tyhjäksi? 

Entä se, kun hikipäässä juokset kaupoissa miettien, mitä antaisit lapsille, miehelle, äidille ja appivanhemmille lahjaksi, koska kukaan lapsista ei ole enää suostunut kirjoittamaan toiveitaan paperille eivätkä aikuiset myönnä tarvitsevansa mitään, mutta kaikesta huolimatta haluaisit jotakin läheisillesi joululahjaksi antaa? 

Muistatko sen tunteen, kun huomasit kummilasten lahjojen nököttävän edelleen hyllyn päällä odottamassa toimitusta perille, vaikka aattoon on aikaa enää muutama päivä…?

Entäpä se, että olet haaveillut puhtaalle tuoksuvasta ja tunnelmallisesta joulusaunasta, ja muutamia päiviä ennen joulua ymmärrät, että et millään ehdi etkä jaksa puunata saunaa juhlakuntoon, vaan joudut aattona saunomaan lian ja pyykkivuorien keskellä, kuivamaan ripustettuja vaatteita väistellen?

Entä se tunne, kun lapset jäävät joululomalle ja koko talo nukkuu, kun itse raahaudut pakkasessa ja lumisateessa töihin, vaikka kotona olisi miljoona asiaa hoitamatta… Ja kun palaat, on keittiössä kaikki hujan hajan, pöydät täynnä likaisia astioita, vaikka olit aamulla jättänyt keittiön moitteettomaan kuntoon?

Melkoista joulupolskaa on tämä aika ennen jouluaattoa! Tanssi vain jatkuu ja jatkuu niin että johan tässä askelissaan sekoaa…

Työpisteeni ikkunassa kimmeltää kuitenkin lapsuudesta saakka mukanani kulkenut vanha joulukoriste, jonka alkuperää en tiedä, mutta joka on minulle aina ollut joulun kaunein koriste. Näitä koristeita oli meillä lapsuudenkodissani alun perin kaksi, toinen oli sinisävyinen. Valitettavasti tuo toinen koriste kuitenkin rikkoutui jo kauan, kauan sitten. Toista olen varjellut ja tarpeen tullen korjaillut.

Koristeen rauhallista kimallusta katsellessa tulee mieleen, että jospa sitä istuisi alas ja rauhoittuisi. Joulu tulee ja joulu menee. Tänäkin vuonna. On katto pään päällä ja nälkää ei tarvitse nähdä. On lämpöä ja vielä terveyttäkin. Mitä muuta jouluunkaan tarvitaan, sen lisäksi, että voi sytyttää kynttilän hämärtyvään iltaa ja vain olla… Kuunnella rauhallista musiikkia ja pakkasen pauketta vanhan talon nurkissa.

Pian on joulupolska tanssittu, tältäkin vuodelta.