Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 22. marraskuuta 2021

ETEISEN JOULUINEN VIHERNURKKAUS

Hiljalleen on aika ryhtyä luomaan jouluista tunnelmaa kotiin. Tänä vuonna aloitin tunnelmoinnin tuomalla jouluisia asioita eteisen vihernurkkaukseen, jossa oli mukavasti tilaa uusille sisustuselementeille. Appivanhemmilta saatu tonttu-ukko pääsi kesämajoiltaan vintiltämme tutulle paikalleen yläkerran portaikkoon. Ukkelin seuraksi hankin Minimanista huonekuusen ja pari kaunista, tummanpunaista suojaruukkua (kuvissa ruukkujen väri ei valitettavasti pääse oikeuksiinsa), toisen kuuselle ja toisen viherkasville, jolla ei ollut sopivaa suojaruukkua lainkaan.




En pidä kirkkaista valoista, erityisesti talvella haluan olla sisätiloissakin hämärissä. Siksi meillä poltellaan paljon tunnelmavaloja ja kynttilöitä pimeinä iltoina kirkkaiden yleisvalaisimien sijaan. Koska olen heikkona erilaisiin tunnelmavaloihin, valaisin huonekuusen  paristokäyttöisellä valosarjalla. Nyt kuusi on valoineen hyvä, mutta ei liian räikeä valonlähde eteiseen/portaikkoon pimeän tullen.

Eteisen seinällä oli seinävaatteena Kreikasta ostettu  puuvillamatto. Vaihdoin sen valkoiseen ryijyyn, jonka olen saanut parikymmentä vuotta sitten mökkinaapuriltani. Ryijy on jo sen verran vanha ja hauras, että se hieman repeytyi tankokujan kohdalta ripustustankoa pujotellessani, mutta kursin repeämät umpeen. 

Valkoinen ryijy pääsisi paremmin oikeuksiinsa, jos seinä olisi tummempi. Haaveilenkin siitä, että voisin tapetoida tuon seinänpätkän sekä portaikon korkean seinän tummalla tapetilla. Esimerkiksi harmaan ja mustan kirjava tiili- tai kivikuvioinen tapetti voisi olla kiva. Toistaiseksi joudun kuitenkin tyytymään tähän Tikkurilan parmesaani-sävyyn.

Eteisen vihernurkkauksessa on nyt hieman jo joulutunnelmaa. Joulukuun aikana nurkkaukseen voi vielä lisätä jouluisia elementtejä. Toistaiseksi nämä riittävät.

2 kommenttia:

  1. Ihana tunnelma hehkuu kuvissasi. Täällä toinen joka on täysin hurahtanut erillaisiin tunnelma valoihin❤

    VastaaPoista
  2. Joulufiilis syntyy pienistä asioista :)

    VastaaPoista

Kiva kun vierailit blogissani!