Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 29. marraskuuta 2021

RUOSTEISTEN LYHTYJEN UUSI ELÄMÄ

Siitä on jo jokunen viikko, kun kävimme mökillä laittamassa paikkoja talvikuntoon. Keräilin tuolloin ulkona lojuvaa tavaraa suojaan tulevan talven tieltä. Huvimajassa useamman kesän roikkuneet lyhdyt näyttivät loppuun ajetuilta: metalliosat olivat pahoin ruostuneet ja lasien värit haalistuneet. Olin jo vähällä siivousintoni vallassa heittää lyhdyt roskikseen, mutta päätinkin sitten antaa niille uuden mahdollisuuden. Periaatteeni kun on, että mitään käyttökelpoista ei heitetä pois. Niinpä kiikutin lyhdyt kotiin ja purin ne osiin.

Lähtötilanne näytti tältä:















Lyhtyjen kunnossa ei siis ollut hurraamista.

Pyynnöstäni Maestro upotti metalliosat fosforihappoon, jota hän käyttää mm. auton osien puhdistamiseen. Sen jälkeen metalliosat maalattiin mattamustalla spraymaalilla.

Lasiosat puhdistin vedellä ja karhealla sienellä, vanha hapertunut väri irtosi melko helposti. Kaappien kätköistä löytyi pari purkkia vanhaa lasimaalia, ja niillä sitten maalasin lasiosat uudelleen.

Lyhdyistä tuli todella hyvän näköiset, vaikka itse sanonkin. Vanhan kunnostaminen kannatti, jälleen kerran! 


Uuden ilmeen saaneille lyhdyille löytyi hyvä paikka eteisen vihernurkkauksesta, vihreän arkun päältä. Laitoin lyhtyihin patterituikut, sillä eteisessä ei ole ketään kaiken aikaa vahtimassa elävää tulta. Turvallisuussyistä siis valitsin patterituikut ja yllättävän aidoilta ne lyhtyjen sisällä näyttävätkin.



Eteisen vihernurkkaus sai näin taas hieman lisää jouluista ilmettä! Mukavaa pian alkavaa joulukuuta kaikille!



1 kommentti:

Kiva kun vierailit blogissani!