Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 11. lokakuuta 2021

YSTÄVÄ LÄHTI

Lupasin viimeksi, että seuraava postaus olisi asiapitoisempi. No, eipä ole. En ole kyennyt keskittymään asiapitoisen tekstin kirjoittamiseen, sillä menetin viime viikon tiistain ja keskiviikon välisenä yönä 23-vuotiaan eestinhevosruunani Roomelin. Poni menehtyi äkillisesti alkaneen kaasuähkyn seurauksena, ilmeisesti suolikierteeseen. Ponin lopettaminen oli ainoa vaihtoehto. Eläinlääkärin mukaan poni olisi joka tapauksessa kuollut kipuun ja shokkiin.

Kokemus oli kokonaisuudessaan traumaattinen, vaikka olinkin jollain tasolla jo osannut varautua siihen, että iäkkäälle ponille voi tulla lähtö milloin vain. Mutta loppupelissä tuollaiseen ei koskaan voi olla täysin valmistautunut.

Roomel eli hyvän ja pitkän elämän, 25.6.1998-6.10.2021. Meille kertyi yhteistä taivalta 13 vuotta.

Kaiken lisäksi olen ollut kuumeessa jo viikon. Olen silti yrittänyt setviä ponin jäämistöä ja jossain vaiheessa laitan varusteita myyntiin. Vielä en jaksa enkä kykene. En tiedä, jatkanko enää hevosharrastustanikaan. Aika näyttää.

Varusteiden lisäksi ponista jäi muistoksi varustearkku, jonka ostin noin kolme vuotta sitten, nippu häntäjouhia ja hevosenkenkiä. Jouhet pitää pestä, sen jälkeen askartelen niistä jotain muistoksi rakkaasta ponistani. Myös hevosenkengistä olen ajatellut värkätä jotakin. Onko ideoita?

Arkku jää kotiin sisustusesineeksi. Väliaikainen paikka löytyi eteisestä. Tytär päätti, että ei vielä muutakaan kotoa pois, joten toistaiseksi arkulle ei ole parempaakaan paikkaa.

Näin se elämä menee, välillä valossa, välillä varjossa. Minun elämässäni on nyt hetki kulkea kadun varjoisaa puolta.





5 kommenttia:

  1. Voi, sentään! Lemmikin kuolema on aina iso menetys. En ymmärrä, kuinka joku voi sanoa, että sehän oli vain eläin. Eläimet on yhtä tärkeitä kumppaneita kuin ihmisetkin, joskus tärkeämpiäkin. Katselin hiljattain areenasta jotain harrastuksiin liittyvää ohjelmaa, jossa tehtiin rannekoruja hevosten jouhista. Ne näytti ihan veikeiltä. Kyllä niille kengillekin jotain vielä keksit kunhan aikaa kuluu sopivasti. Ne voi sopia vaikka kantokahvoiksi kukkalaatikoihin. Hyvää syksyn jatkoa sinulle kaikesta huolimatta.

    VastaaPoista
  2. rakkaan eläimen kuolema on aina suuri suru,mutta outoa että taas haluamme toisen.ei tilalle vaan uudeksi ystäväksi.voimia.hitsattu pallo hevosenkengistä on hieno ja vielä muistomerkki.

    VastaaPoista
  3. Kiitos osanotosta ja vinkeistä. Roomelia hoidellut tyttö teettää jouhikorun itselleen. Pistän nuo teidän vinkit korvan taakse ja jossain vaiheessa askartelen jotain jouhista ja kengistä. Ehkä on opeteltava hitsaamaan...

    VastaaPoista
  4. Voi surku! Rakkaan lemmikin ja ystävän menettäminen on ikävää, vaikka tietää, ettei tänne kukaan jää. Silti sitä lykkää mielestään ja ajatuksistaan kauemmas. Otan osaa suruusi.

    VastaaPoista

Kiva kun vierailit blogissani!