Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 25. elokuuta 2021

VANHOJEN KALUSTEIDEN UUSI ELÄMÄ

Rakastan vanhoja huonekaluja. Ne on yleensä tehty kestämään ja niihin voi liittyä kiinnostavia tarinoita. Huonokuntoisessakin kalusteessa voin nähdä aihion, josta voi hieman vaivaa näkemällä saada käyttökelpoisen ja kauniin kalusteen.

Pari vuotta sitten kunnostin vanhan lipaston, joka on alun perin kuulunut piakkoin 90-vuotta täyttävälle äidilleni, kun hän oli nuori nainen. Lipastolla on siis jo ikää. Minun käyttööni se päätyi jo 70-luvulla, kun olin lapsi. Lapsuuskodista muuttaessani vein lipaston mukanani.

Lipasto oli alun perin petsattu tummaksi. Isäni maalasi sen valkoiseksi, sen jälkeen punaiseksi ja sitten taas valkoiseksi. Opiskeluaikoinani maalasin lipaston ruskeaksi. Kun sitten muutimme nykyiseen taloomme ja talo pikkuhiljaa täyttyi lapsista ja tavaroista, lipasto päätyi vintille. Ruskea väri ei enää miellyttänyt eikä lipastolle ollut oikein käyttöäkään. Siellä se nökötti melkein parikymmentä vuotta, ennen kuin sain sen maalattua uudelleen. Tällä kertaa teinkin maalauksen sitten ”viimesen päälle”: poistin kaikki aiemmat maalikerrokset, paikkasin pahimmat koloset ja hioin lipaston huolellisesti. Maaliksi valikoitui Tikkurilan Helmi-kalustemaali ja sävy Tiffany (jota ei enää uudemmassa värikartassa valitettavasti ole). Vetimet löytyivät muistaakseni Tokmannilta tai Biltemasta.

Lopputulokseen olen ollut enemmän kuin tyytyväinen!

Tänä kesänä kunnostin 90-luvulla hankkimamme mäntypuisen lipaston sekä mäntyisen pirttiryhmän penkin.

Lipasto ostettiin aikoinaan kotiimme, mutta jo vuosia sitten se päätyi kesämökille. Sinne se saa toistaiseksi jäädäkin ja palvella siellä eteiskalusteena. Tämän pikkulipaston kunnostaminen oli melko helppo ja nopea projekti, sillä lakkaa oli vain ohuelti ja se oli nopeasti hiottavissa pois. Käsittelin hionnan jälkeen lipaston Maalarin Valkolakalla, jota sattui olemaan varastossa. Geelimäisen valkolakan levittäminen siveltimellä oli mielestäni hieman ikävää, mutta kun maalipinta oli kuivunut, se oli yllättävän tasainen ja kauniin kiiltävä.













                        Penkki puolestaan on osa ruokailuryhmää, jonka ostimme 90-luvulla silloiseen kämppäämme ja joka palveli meitä myös nykyisessä kodissamme silloin, kun lapset olivat pieniä. Kun mäntykalustebuumi meni ohitse, ruokailuryhmä kulkeutui mökille, perinteiseen suomalaiseen tapaan. Mökillehän ne kaikki vanhat kalusteet joutavat! (No eivät oikeasti). Pöytä ja penkit olivat lasten ja koirien jäljiltä todella naarmuiset. Meillähän oli lasten ollessa pieniä kaksi sekarotuista koiraa, joista toisella oli paha tapa kipaista penkille ja penkiltä pöydälle aina kun isäntäväen silmä vältti. Pöydältä hävisivät eväät parempiin suihin, kerran hävisi jopa pussillinen nappeja, jotka olin ostanut ompelutyötäni varten 😊. Ja joka kerta, kun pöydälle noustiin, jäi siitä pehmeään mäntypuuhun muisto…



















Penkin kunnostaminen oli aika hidasta, sillä lakkaa oli vedelty todella paksu kerros ja penkissä oli lisäksi yllättävän monta osaa, jotka piti käsitellä. Maalasin penkin vaaleansiniseksi Teknoksen Futura Aqua 20-huonekalumaalilla, sävy T1469. Tämä maali oli puolihimmeää, jälkeenpäin ajateltuna kiiltävä olisi ollut parempi vaihtoehto, mutta mennäänpäs nyt tällä, mikä tuli valittua. Maalin sävyn valitsin niin, että se sointuu yhteen pukuhuoneeseen tulevan seinävaatteen ja ikkunaan tulevan virkatun kapan väreihin.

Aika tyytyväinen olen tähänkin kalusteeseen. Se jäi hieman harmittamaan, että en valinnut kiiltävää maalia, mutta aina ei voi onnistua ihan kybällä.




















Uusia kunnostusprojektejakin on odottamassa! Muutamia vuosia sitten pelastin mökiltä isäni 50-luvulla hankkiman pienen nojatuolin. Tuoli oli jo vaarassa päätyä kaatopaikalle, kun yhtäkkiä päätinkin, että en halua luopua siitä. Vein homeelta haisevan tuolin kotiin, jossa poistin siitä vanhan, löyhkäävän verhoilun. Nyt tuoli odottaa jalkojen ja käsinojien hiomista ja uudelleen verhoilua. Otin onneksi purkuvaiheesta kuvia, muuten tuolin verhoilu näin muutama vuosi purkuhomman jälkeen tuskin ihan kivutta onnistuisi… Vanha verhoilukin on tallessa, koska käytän sitä kaavana uutta verhoilua tehdessäni. En ole ikinä verhoillut nojatuolia, joten saapa nähdä, millainen on tämän projektin lopputulos.

Appivanhempieni vintillä minua odottaa vanha emännänkaappi, joka on tällä hetkellä kirkkaan punainen, tosin osaksi jo hiottu. Kaapille on jo paikka katsottuna ja kunnostan sen heti, kun aikaa liikenee ja autotallista vapautuu kunnostusprojektille tilaa.

Kaikkia vanhoja huonekaluja ei tarvitse kunnostaa. Osa on kauniita ihan sellaisenaan, ajan hampaan patinoimina.

3 kommenttia:

  1. Lipastossa ja penkissä on herkulliset värit!:) Nyt kun näin kuvassa kunnostamasi lipaston arvaappas vaan harmittaako kun meillä oli myös aikoinaan samanlainen miehen mummolta saatu. Mieheni petsasi sen ruskeaksi pyynnöstäni, alunperin se oli vaalea puun värinen. Jossain vaiheessa tuntui että en tykkää siitä yhtään ja lipasto hävitettiin. Nyt kun näin värivalintasi niin kyllä harmittaa.....!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On minunkin käsistäni lähtenyt tavaraa hävitykseen tässä vuosikymmenien varrella ja jälkeenpäin on välillä harmittanut. Ihmisen mieli muuttuu. Ehkäpä joskus löydät vastaavan lipaston vaikkapa kirpputorilta? Ystäväni esimerkiksi on tehnyt huikeita kalustelöytöjä mm. Facebookin Roskalava-ryhmästä.

      Poista
  2. Jipiii, löysinkin tänne ☺ Kiitos sinulle kommenteistasi blogiini ♥

    Upeat sait wanhoista kalusteista ja huikian kaunis färi!
    Minä oon harmitellut, kun annoin mummani kaapin pois, kun oli monta vuotta varastossa, jossa myös linnut tekivät pesiä ja tarpeensa kaapin päälle. Nyt kun olen nähnyt saman kaapin entisöötynä, niin en meinannut uskoa silimiäni. Kaappi oli todella niin upea, kun se on vielä niin sirokin. Tosin tuunaaja olisi siitä luopunut, mutta en millään kehdannut edes kysyä hintaa.

    Kaunista viikon alakua ♫

    VastaaPoista

Kiva kun vierailit blogissani!