TAVARATAIVASÄHKY

Ensimmäiset 40 vuotta ihminen haalii itselleen tavaraa, ja seuraavat 40 vuotta hän yrittää päästä siitä eroon.

Siltä ainakin minusta tuntuu. Kaapit, laatikot, kellari ja vintti pursuilevat mitä moninaisempia kapistuksia vajaista maalipurkeista verhoihin ja tyynyihin. Löytyy lankoja, tarroja, tilkkutyökankaita, kenkiä, tuikkukippoja ja maljakoita. On mukeja, pöytäliinoja ja T-paitoja. Tavaraa on niin paljon, että on vaikea edes muistaa, mitä kaikkea omistaa. Ja jos muisti pelaakin, voi olla lähes mahdotonta löytää etsimäänsä esinettä kaiken roinan keskeltä. Eikä tämä ole vain minun ongelmani, vaan mikäli olen käsittänyt oikein, suurin osa lähipiiriini kuuluvista ihmisistä kärsii tästä samasta asiasta.

Vaivalle olen keksinyt nimenkin: tavarataivasähky. Tämä sana kuvaa sitä fiilistä, joka minulle on tullut pursuilevien kaappieni äärellä. Liiallinen tavaran määrä ahdistaa ja hankaloittaa elämää, kun säilytystilat täyttyvät eikä tavaroiden pitäminen järjestyksessä enää onnistu. Yksi kassillinen kierrätykseen, kas, tulipa kaupasta kaksi tilalle, kun sattui kohdalle alennusmyynti. Tätä tämä pahimmillaan on!

Kuulun niihin ihmisiin, jotka eivät halua heittää mitään ehjää tavaraa roskikseen. Siksi lahjoitan ja myyn vanhaa tavaraa, jos niille vain ottajaa ja ostajaa löytyy. Aina ei löydy ja tavara jää ns. hyllyyn. Nuhruisillekin esineille yritän epätoivoisesti löytää uutta elämää, koska en haluaisi kuormittaa ympäristöä lisäämällä jätteen määrää. Pitkin hampain heitän siivousraivon iskiessä pois tavaroita, joista ei enää käyttökelpoisia saa. Napit pitää kuitenkin vanhoista tekstiileistä pelastaa – ja vetoketjut, ehdottomasti, jos ne vain toimivat! Onpa niitäkin kertynyt, vetoketjuja… Ja matonkuteita. Ja erinäisiä paperin- ja pahvinpaloja, joista joskus ehkä kenties mahdollisesti voisi askarrella jotakin. Varastot paisuvat paisumistaan eikä mistään voi luopua, koska ”tuotakin SAATTAA tarvita vielä joskus…”.

Ihminen kyllästyy ja kaipaa vaihtelua, se on selvä. Verhoja on mukava välillä vaihtaa, samoin kalusteiden järjestystä. Uusi matto ilahduttaa ja välillä on kiva juoda kahvi erilaisesta mukista kuin yleensä. Eihän tässä mitään väärää ole ja ainakin markkinat kiittävät, kun ihminen kuluttaa. Mutta henkilökohtaisesti olen ainakin siinä tilanteessa, että mukeja on jo vuoden jokaiselle viikolle, mattoja useammankin kodin sisustamiseen, verhoista nyt puhumattakaan.

Hyvä tapa pitää kodin tavaramäärää kurissa olisi jättää uusi tavara ostamatta ja hyödyntää varastossa olevaa materiaalia. Tavaran pitäisi kiertää ja fiksua olisi käyttää kaikki tavara loppuun, ennen kuin ostaa uutta. Tarvitsenko välttämättä uudet verhot tai maton – löytyisikö vintiltä sopivat? Tai ekologisuuden nimissä, vaikka kirpparilta? Saattaisi löytyäkin, jos olisi aikaa kiertää kirpputoreilla penkomassa tarjontaa. Tavaraa on, mutta aikaa niukemmalti. Eikä omistakaan kätköistä aina sopivaa löydy. Siksi ainakin minä usein päädyn ostamaan uuden tuotteen, vaikka kierrätys ja kulutuksen vähentäminen ovatkin sydäntäni lähellä. Ostaminen samanaikaisesti sekä ihastuttaa että vihastuttaa. Pyrinkin välttämään heräteostoksia ja ostamaan vain tuotteita, joita oikeasti tarvitsen, tai ainakin kuvittelen tarvitsevani. Totuus kuitenkin on se, että tavaraa on aivan liian paljon säilytystiloihin ja tarpeeseen nähden. Tästä ei pääse yli eikä ympäri, vaikka kuinka asiaa koettaisi kaunistella.

Elämäntapamme on viime vuosikymmeninä muuttunut. Vielä parikymmentä vuotta sitten oli järkevää korjauttaa esimerkiksi pesukone, jos se rikkoutui. Nykyään tulee usein halvemmaksi ostaa uusi, kuin korjata vanhaa. Vanha tuote saattaa jäädä nurkkiin pyörimään, jos se ei ole täysin hajalla. Tuotteiden laatukin on heikentynyt, mikä lisää kulutusta ja tarvetta ostaa uutta. Esimerkiksi tekstiilit eivät kestä enää samalla tavoin käyttöä kuin ennen. Olen muutamia kertoja ostanut valmisverhot, jotka ovat menneet jo ensimmäisessä pesussa pilalle, vaikka olen pessyt ne pesuohjeiden mukaan. Olen silti säästänyt ne ajatellen, että ”ehkä näistä joskus voisi ommella jotain”. Ja jälleen tavaramäärä lisääntyy… Sekä tarve ostaa uutta. Vaatteetkin nyppyyntyvät tänä päivänä nopeammin kuin aiemmin ja sukat kuluvat puhki alta aikayksikön. Silloin tällöin parsin rikkoutuneita sukkia, vaikka ne eivät kaupassa montaa euroa maksa – olenko vanhanaikainen? Tavaroiden laatu on heikentynyt, siitä ei pääse mihinkään. Elämme kertakäyttökulttuurin aikaa. Osta – käytä hetki – heitä pois – osta uutta. Samaan aikaan rummutetaan ilmastonmuutoksesta, kierrätyksestä ja kulutuksen vähentämisestä.

Tavaroiden heikon laadun lisäksi kulutusta ja tavaramäärää kodeissa lisäävät vaihtuvat trendit, myös sisustuksessa. Trendien sijaan tulisi mielestäni kuitenkin pyrkiä sisustamaan omien makumieltymyksiensä mukaan, eikä muotia seuraten. Miksi kodin pitäisi näyttää samalta kuin sisustuslehtien tai asuntomessujen mallikodit? Mitä ideaa on siinä, että kaikkien kodit näyttävät samanlaisilta? Koti on ihmistä varten. Sinua ja minua varten. Oma persoona saa kodissa näkyä. Jos rakastat kalusteita, jotka hankit jo kaksikymmentä vuotta sitten, miksi et käyttäisi niitä yhä, vaikka muoti onkin muuttunut? Muodin seuraaminen ja trendikkyys ei tee meistä parempia ihmisiä, hyvyys tulee sisältäpäin. On ekologisempaa olla lähtemättä mukaan jokaiseen mediassa vilahtavaan trendiin vain siksi, että näyttäisi muiden silmissä trendikkäältä ja fiksulta, aikaansa seuraavalta ihmiseltä. Ideoitahan erilaisista muotivirtauksista toki voi poimia ja ehkä trendejä voisikin ajatella enemmän ideavirtoina kuin ”tätä täytyy nyt olla, jotta olen muotitietoinen ja tulen hyväksytyksi”-seikkoina.

Elämäni ensimmäiset 40 vuotta olen haalinut tavaraa. Nyt yritän seuraavat 40 vuotta, jos elämää riittää, päästä tavarasta eroon. Samalla hankin sitä lisää, enemmän tai vähemmän ekologisesti ja luontoa säästäen tai tuhoten. Olen sisustaja, keräilijä ja hamstraaja. Olen ihminen.

(kuvat: Pixabay)