Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 16. elokuuta 2022

PASTELLIA KEITTIÖÖN

Selailin keväällä kauppojen kangastarjontaa ja törmäsin Pentikin Pastelli-kankaaseen. Kuosi ihastutti. Tarkoitukseni oli ostaa kangasta noin metri ja laittaa se kehystettynä eteiseen tauluksi valkoisen ryijyn paikalle. Kävi kuitenkin niin, että myymälässä oli tarjolla 1,5 m pala edullisemmin kuin mitä metri kangasta suoraan pakasta olisi maksanut. Ostin tuon palan ja enhän minä sitten raaskinut leikellä sitä tauluksi... 

Eteiseen syntyi akryyliväreillä taulu "Pumpulitaivas" (kiitos kaikille taululle nimeä ehdottaneille!) ja Pastelli-kangas päätyi keittiöön verhoiksi.


Kangas sopii mielestäni oivallisesti keittiömme väreihin. 

Olen huomannut, että musta-harmaa-valkoinen-violetti/vaaleanpunainen-väriyhdistelmä miellyttää minun silmääni. Aika moneen maalaukseenkin tuo violetti eksyy kuin itsestään. Se on mielenkiintoista, koska jos minulta kysytään mitä värejä haluan käyttää sisustuksessa mustan ja valkoisen lisäksi, vastaisin "vihreää ja sinistä". Violettia en mainitsisi. Mutta tunnehan näissä väriasioissa valintoja ohjaa, eikä sitä todellakaan aina tiedosta ja pysty sanoiksi pukemaan, mistä oikeasti pitää. Sisustamisessa voi onneksi värien kanssa mennä täysin fiilispohjalla! Ei ole oikeaa tai väärää.

Ja kyllä sitä vihreääkin meiltä löytyy... Ja sinistä. Kuten kuvasta näkyy!

Mukavaa helteistä elokuuta kaikille!

5 kommenttia:

  1. Ostin juuri tiikeristä pastellisävyisiä värejä, outoja kun on yleensä lätrännyt vain perusväreillä ja niitä sotkemalla. nyt tuli tolkuttomasti sävyjä es. lieskaan kun oli monenlaista oranssia, keltaista, punaista, ja edellisten sekoituksia;)

    VastaaPoista
  2. Yksi sisustusvinkki: jos on matto joka liikkuu helposti vähän niin sitä ei kannata laittaa jiiriin esim. seinän kanssa sillä se pienikin liike siirtää sen eri linjalle ja silmää häiritsee. Eli kannattaa kääntää se kunnolla vinoon, suunnikkaaksi jolloin pieni muutos ei muuta koko kuviota eikä siirrä irti mistään kiinteästä linjasta. Tuli vaan mieleen kun itse tuollaista systeemiä lattialla käytän olkkarissa, kaksi kunnolla vinossa, kohden tosiaan, antaa muutenkin jännä fiiliksen kun kaikki neliöt eivät ole toistensa kopioita vaan es. sisäkkäin jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä idea, varsinkin koira-kotiin, jossa matot ovat aina kaikkea muuta kuin suorassa...

      Poista
  3. Hiukan hämmentää, että Pastellikangasta sanot violetiksi. Vaaleanpunaiseksi tituleeraa Pentik ja itsekin näen sen vaaleanpunaisena, ehkä hieman puuterimaisena.

    VastaaPoista

Kiva kun vierailit blogissani!