Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 1. elokuuta 2022

FIILISTELYÄ JA MÖKKIREMPPAA

Kesä on mennyt vauhdilla kotona, mökillä ja erilaisissa kesäriennoissa, eikä minulla ole ollut intoa istua tietokoneen ääressä. Tänään oli hoidettava muutama asia ja sen vuoksi avattava kone, joten samalla voin laittaa tännekin uuden postauksen.

Tavoitteenahan meillä oli tänä kesänä maalata kesämökki ja kunnostaa mökin kuisti. Työ ei ole vaihtelevien säiden vuoksi edennyt aivan odotusten mukaisesti, toisin sanoen: vaiheessa ollaan! Mutta työ on edennyt kuitenkin, viime päivinä jopa vauhdikkaasti.

Sisähommathan mökillä on tehty ja hyvä niin, sillä remppahommien ohessa on ollut mukava juoda kahvit siistissä tuvassa, pestä hiet pois vastaremontoidussa saunassa ja köllähtää nukkumaan viihtyisään makuusoppeen. Kesäiltojen hämärtyessä olen nauttinut taas kynttilöiden polttamisesta, niiden luomaa tunnelmaa ei voita kyllä mikään.


Myös järvimaisema vaihtuvine väreineen viehättää minua vuodesta toiseen.


Ihan pelkkää raatamista kesä ei siis ole ollut, mukana on ollut pieniä levon ja nautinnon hetkiä myös. Tällä hetkellä mökin tilanne on se, että kuistille on uusittu pari pylvästä sekä poistettu ja korvattu uudella lahonnut hirrenosa kuistin etureunasta. Alla olevassa kuvassa vasemmalla näkyy vanha nurkkapylväs, jonka alta hirsien päät olivat lahonneet. Oikeanpuoleisessa kuvassa pylväs on uusittu. Lisäksi kuistin keskelle on lisätty pylväs tukemaan kattoa.

Mökki on nyt myös rapsuteltu puhtaaksi vanhasta maalista, joka oli täysin sopimaton hirsien maalaamiseen! Muovimaisen pinnan muodostava lateksi oli suosittu maali 90-luvulla ja isäni sortui käyttämään tätä maalia mökin uudelleenkäsittelyyn. Halusimme tämän maalin pois kokonaan ja maalin poistoon käytimme tähän tarkoitukseen suunniteltua työkalua, joka jyrsii ohuen kerroksen hirren pinnasta - maali lähtee siinä samalla. Työ oli raskasta ja hankalaa ja roskaa tuli paljon... Mutta kyllä se kannatti. 

Mökin ulkopinta on homepesty Virtasen homeentappajalla ja nyt odottelemme pintojen kuivumista, jotta pääsemme tekemään pohjakäsittelyn ja sen jälkeen maalaamaan - vihdoin ja viimein! Ulkomaalin väriksi on valittu Kuutsalo ja maalina on Virtasen neljän öljyn maali.


Kaksi kesää on nyt mennyt mökkiä remontoidessa. Tekemistähän mökillä riittää, ulkohuussin sisätyöt ovat edelleen kesken ja 90-luvulla rakennettu aittakin kaipaa jo huoltomaalausta. Mutta ehkäpä ensi kesänä keskitymme kuitenkin lomailuun...

Tähän loppuun laitan vielä mainoksen taideharrastajien kesänäyttelystä, johon minäkin vein töitäni näytille:


                                                              TERVETULOA NÄYTTELYYN!!!


1 kommentti:

  1. Mökistä tulee upea, kun se saa vielä uutukaisen maalipinnan. Vanhan maalin postamisessa on ollut teillä kova työ, mutta se kannatti kyllä tehdä. Parempi tehdä kunnolla, niin työn jälkeen voi olla tyytyväinen pitkään.

    VastaaPoista

Kiva kun vierailit blogissani!