Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 14. huhtikuuta 2022

ETÄPROJEKTI: SISUSTUSSUUNNITELMA ETEISEEN!

Nyt on pieni, mutta sitäkin mielenkiintoisempi ja haastavampi projekti työn alla: kerrostaloasunnon eteisen suunnittelu toimivammaksi ja viihtyisämmäksi! Lisähaastetta pienen eteisen suunnitteluun tuo se, että suunnittelen tämän kohteen ETÄNÄ. Näin toimitaan tällä kertaa sen vuoksi, että emme saaneet asiakkaan kanssa aikataulujamme sopimaan yhteen järkevällä tavalla. Etäsuunnittelussa on varmasti riskinsä, mutta uskoisin, että suunnittelu onnistuu tämän kohteen osalta kuitenkin hyvin.

Lähtövalokuvien ja mittojen ottaminen jää tällä kertaa asiakkaan harteille, yleensä hoidan nämä asiat itse. Olen lähettänyt asiakkaalle listan mitoista ja kuvista, joita tarvitsen, ja näiden mittojen perusteella lähden tekemään suunnitelmaa. Asiakkaan haastattelu tilaan liittyvistä toiveista on tehty jo aiemmin.

Alla yksi hieman epätarkka kuva lähtötilanteesta ja lyhyt listaus asiakkaan toiveista, sekä aivan ihana kuva värimaailmasta, jota tilaan toivotaan!


Pääsiäisenä toivon mukaan pääsen jo suunnittelemaan eteiseen uutta ilmettä. Sen lisäksi pakerran opintojen parissa: on tehtävä liiketoimintasuunnitelmaa ja rahoituslaskelmia. Hip huraa, mielipuuhaani... No ei oikeasti, mutta tietyt asiat on ihmisen vaan hoidettava, mikäli haluaa saada asioita elämässään eteenpäin. Pienin askelin tässä kuljen kohti unelmaani. En tiedä, pääsenkö  koskaan perille, mutta ainakin aion nauttia matkasta!

Aurinkoista pääsiäistä kaikille!



1 kommentti:

  1. No nyt on hieno väripaletti käytössä, tulee paljon suunitelmia;)
    Hyvää päässiäisaikaa ja huomista pitkäkorvantaita;D

    VastaaPoista

Kiva kun vierailit blogissani!