KUOLEMAN KOSKETUS

Kuolema on nyt koskettanut minua, perhettäni, sukuani, jopa ystäviäkin. Iäkäs äitini nukkui pois torstaiaamuna. Nyt ei ole voimavaroja blogin ylläpitoon, sisustamiseen, puutarhanhoitoon tai Taideseura Koprun asioiden aktiiviseen hoitoon. Edessä on hautajaisten järjestäminen ja äidin tavaroiden läpikäyminen ja asunnon tyhjentäminen. Se tulee olemaan koskettava ja muistorikas seikkailu, jonka onnekseni saan tehdä yhdessä veljeni kanssa.

Olen onnekas, en ole tämän kaiken keskellä yksin.

Mielessäni kummitteli synkkä kuva Kuoleman Enkelistä. Vangitsin sen paperille öljypastelliliiduilla, pois päästäni.

Tässä hän nyt on. 

Sanotaan, että kuolema on prosessi eikä mikään enkeli tai muu hahmo, joka  vie ihmisen mennessään rajan taa, kun elonpäivät ovat tulleet päätökseen. Näinhän se luonnontieteellisesti ajateltuna on. Sitä prosessia tuli viimeiset viikot seurattua hyvinkin läheltä, sitä ihmisen hiljaista hiipumista, kehon riutumista. Hävisi liikuntakyky, ruokahalu, elämänhalu. Ei ollut kivaa katseltavaa, mutta opettavaista ja mieleenpainuvaa. Kuolema tuli lopulta armollisena vapahtajana ihmiselle, joka ei enää jaksanut elää. "Älkää surko minun kuolemaani, sehän on minulle helpotus."

Päivitän blogiani taas joskus, varmastikin tämän vuoden puolella, mutta sen tarkemmin en osaa ajankohtaa kertoa. Hyvää syksyä teille kaikilla, jotka käytte täällä tarinoitani lukemassa! Tapaamme kyllä vielä ja tästäkin kokemuksesta selviän. Koska onnekseni minä en ole yksin.