Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 13. huhtikuuta 2023

MAALAUSTA JA TAPETOINTIA

Työharjoitteluni on alkanut tällä viikolla ja olen jo nyt päässyt tutustumaan ja oppimaan todella monipuolisesti asioita. Haikein mielin silti muistelen harjoittelupäiviä koululla. Meillä oli siellä mukavaa porukkaa ja oli hauskaa hääräillä omassa pikkukopissa milloin minkäkin harjoitustyön parissa.

Viimeisiä harjoituksia olivat seinä- ja kattopintojen tasoitetyöt ja maalaus sekä tapetointi. Innostuin värikkäiden maalien myötä hieman leikittelemään ja maalasin koppiini epäsymmetrisen "talon". Kaksi seinää tapetoin, ensin Vallilan tapetilla ja toisen kerran hieman paksummalla kuviollisella tapetilla.

Alla muutama kuva näistä harjoituksista. Olisi kyllä aivan mahtavaa päästä suunnittelemaan ja toteuttamaan seinämaalaus vaikka lastenhuoneen tai päiväkodin seinälle! Kotonakin on onneksi sen verran maalausta kaipaavaa pintaa, että halutessani pääsen ideoimaan seinämaalauksia kotona. Ainakin yläkerran portaikon korkeaan tilaan voisi kehitellä jotain...



Olen harkinnut, että tulevaisuudessa voisin opiskella lisää vaikkapa pintakäsittelyä. Media-alakin kiinnostaisi. Katsotaan nyt, kuinka työharjoittelu sujuu ja miten työllistyminen onnistuu vai onnistuuko. Sisustussuunnittelua jatkan sivutoimisena osuuskunnan kautta. Jatkossa tarjoan todennäköisesti myös pintaremontointipalvelua!

Aurinkoista kevään jatkoa kaikille!

 

1 kommentti:

  1. Uskon että varmaan työllistyt, kun vaan saat jalkaa vähän oven väliin. Työn jälki ainakin on tosi siistiä.

    VastaaPoista

Kiva kun vierailit blogissani!