Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 15. syyskuuta 2022

MÖKIN UUDISTUNUT ULKOASU

Kuluneen kesän tavoitteena meillä oli maalata kesämökin ulkoseinät, uusia kuistin lattia ja rakentaa kuistin eteen portaat. Kelit eivät alkukesästä suosineet vanhan maalin poistourakkaa, joten maalaamaan pääsimme vasta elokuun puolella. 

Valmista kuitenkin tuli! Mökki on nyt maalattu Virtasen Neljän öljyn maalilla, sävy Kuutsalo. Kuistin lattia ja portaat rakennettiin ruskeasta kestopuusta. 


Mökkimmehän on siis rakennettu v. 1969, kuten olen jo monta kertaa todennut, ja ensimmäinen uusintamaalaus tehtiin 90-luvun alkupuolella. Maali (ilmeisesti lateksia), jota tuolloin käytettiin, ei nykytiedon mukaan ollut lainkaan järkevä valinta hirsimökin käsittelyyn, joten sen vuoksi pyrimme poistamaan kaiken vanhan maalin ulkoseinistä ennen kuin maalasimme mökin. Tässä oli aivan järjetön homma, apuna käytettiin maalin poistoon tarkoitettua jyrsintä, käsipelillä emme olisi saaneet maalia ikinä irti. Lopputulos kuitenkin palkitsi ja nyt mökki on käsitelty maalilla, joka ei sulje kosteutta maalipinnan ja hirren väliin. Muutos entiseen on valtava, mökkiä ei samaksi enää tunnistaisi, kuten eräs naapureista totesi.

Alla muutama kuva mökistämme eri aikakausina havainnollistamaan muutosta:

Jos mökki on muuttunut, niin on tehnyt myös pihapiiri. Alun perin mökkitontti oli täysin metsittynyt, puiden ja kivien lomassa kulki muhkuraisia polkuja. Oli varjoisaa, itikoita piisasi. Nyt tontti on puutarhamainen/puistomainen ja polkujen tilalla on leveät kivituhkareitit, joita pitkin voi kulkea lastenvaunuilla, rollaattorilla tai vaikka pyörätuolilla. Auton saa ajettua tarvittaessa mökin viereen. Etupiha on laatoitettu ja rannalla on reilusti hiekkaa. Ennen varjoisa tontti kylpee valossa ja auringon lämmössä. Ja itikoita on reilusti vähemmän kuin aiemmin! Piha vaatii säännöllistä hoitoa ja varsinkin hiekkarannan pitäminen kasveista puhtaana on isohko urakka, mutta entiseen pihaan en enää vaihtaisi. Piha on nyt meidän näköisemme.

Mutta vaikka mökki pihoineen muuttuu, niin sama tunnelma, mikä siellä vallitsi kun olin lapsi, on yhä löydettävissä.


Näihin kuviin ja tunnelmiin päätän tällä kertaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun vierailit blogissani!