Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 17. joulukuuta 2021

GLUTEENITTOMAT PIPARKAKUT

Minulla on keliakia ja aina kun leivon, leivon tämän vuoksi gluteenittomia tuotteita. Gluteenittomien leivonnaisten tekeminen ei aina ole ongelmatonta ja koska en ole mikään erityinen jauhopeukalo, en ole edes yrittänyt esim. gluteenittomien pullien leipomista.

Esimerkiksi kuivakakut kuitenkin lähes aina onnistuvat ja tänä vuonna myös joulupiparit onnistuivat poikkeuksellisen hyvin. Valitsin piparireseptiksi suvussamme vuosikymmeniä kulkeneen reseptin, joka on aina ollu minulle "se ainoa oikea" piparkakkujen valmistusohje. Taikinan leivottavuutta parantaakseni muokkasin kuitenkin ohjetta hieman ja lisäksi, tietenkin, vaihdoin vehnäjauhon gluteenittomaan jauhoseokseen.

Alla pipariresepti, jota käytin, sekä ohjeet leivontaan. Piparit voi luonnollisesti leipoa myös vehnäjauhoa käyttäen, mikäli gluteenittomuus ei ole tarpeen!


Leivontaohje:

Munat + sokeri vatkataan keskenään. Lisätään joukkoon sulatettu, jäähdetty voi/margariini ja siirappi. Kuiva-aineet sekoitetaan keskenään ja lisätään seokseen hyvin sekoittaen. Taikinan annetaan levätä kylmässä yön yli, jonka jälkeen se on valmis kaulittavaksi - lämmetessä taikinasta tulee melko tarttuvaa, joten jauhojen käyttö kaulitsemisen aikana on tarpeen! Taikinan voi myös välillä laittaa hetkeksi kylmään, mikäli se lämpenee liikaa.

Piparit paistetaan 180-190 oC:ssa.


Suosittelen lämpimästi tämän reseptin kokeilemista, vielä ehtii ennen aattoa... Piparkakkutaloa tästä taikinasta ei kuitenkaan kannata lähteä yrittämään, sillä epäilen vahvasti, ettei tämä taikina siihen taivu.

Maukkaita leivontahetkiä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun vierailit blogissani!