Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 20. elokuuta 2021

VUODENAIKOJEN VÄRIT, OSA I: kesä

Luonnosta löytyy värejä joka lähtöön ja luonto on inspiroinut ja inspiroi myös suunnittelijoita. Maan- ja luonnonläheiset värit ovat kaikille tuttuja käsitteitä ja moni sanoo suosivansa nimenomaan näitä värejä sisustamisessa. Luontoa hyödynnetään myös sisustustuotteiden ja rakennustarvikkeiden mainonnassa: esimerkiksi värikartoissa voi usein nähdä eri värisävyt luontoaihein nimettyinä: kaarna, usva, sammal, pilvi, mustaherukka, salvia… Näiden värikarttojen sävyt ovat usein vihertäviä, harmaita, harmaansinisiä, ruskeita, luonnonvalkoisia. Luonnonläheisin värein sisustamista mainostetaan trendikkäänä ja mainoksiin liitetään runsain mitoin mielikuvia, jotka johtavat lukijan luonnon äärelle.

Esimerkiksi Virtasen Neljän Öljyn maalia (kuva poimittu netistä), jota aiomme käyttää mökkimme ulkomaalauksessa (meillä on kokeiltavana värisävy nimeltä Kuutsalo), on saatavana valmistajan mukaan ”saariston väreissä”. Vastaavia esimerkkejä luonnon inspiroimista värikartoista löytyy myös sisäväreihin liittyen ja mm. keittiökalustetoimittajilta. 

Monet, jotka toivovat sisustukseensa luonnon- tai maanläheisiä värejä, kaihtavat ajatusta kirkkaista väreistä. Luonnonläheisiksi väreiksi mielletään helposti vain erilaiset harmaat, beiget, harmaanvihreät ja -siniset sekä valkoisen sävyt ja musta. Kuitenkin luonnosta löytyy myös kirkkaita värejä. Tässä neljän jutun artikkelisarjassa pohdiskelen, kuinka vuodenajat vaikuttavat meitä ympäröivään värimaailmaan ja kuinka luonnossa esiintyvät värisävyt vaihtuvat vuodenaikojen vaihtuessa. Jätän lukijoille mietintämyssyyn myös ajatuksen siitä, ovatko luonnonläheiset värit kaikkialla samat? Voiko tässä olla maantieteellistä vaihtelua? Onhan maisema väreineen aivan erilainen esimerkiksi Afrikassa kuin täällä Skandinaviassa. Vai onko? Ovatko värit samoja, muuttuvatko vain niiden valtasuhteet? Onko käsite ”maanläheiset värit” vain tietyn yhteisön piirissä muodostunut nimitys tietylle väriryhmälle, onko tällä nimityksellä loppujen lopuksi mitään tekemistä maan tai luonnon kanssa? Mutta meneekö liian syvälliseksi tämä pohdinta? Tästä aiheestahan voisi joku taide- ja sisustusalan opiskelija tehdä vaikka opinnäytetyön! 

Artikkelisarjan ensimmäisessä osassa tutkiskelen kesän värisävyjä. Olen koonnut alla olevaan kuvaan valokuvia, joita olen tänä kesänä napsinut lähiluonnosta. Kuvakollaasiin olen lisäksi poiminut pieniin ympyröihin ottamissani kuvissa esiintyviä värisävyjä.



























Kuvat näyttävät ainakin minun silmääni hyvinkin värikkäiltä ja osittain värit jopa räikeiltä, jos ajattelee vaikkapa vasemmalla yläkuvassa lenteleviä oranssinvärisiä perhosia. Pieniä väripallukoita tarkasteltaessa kollaasista on kuitenkin helppo huomata, kuinka suurin osa näistä ns. kesän väreistä on hyvin hillittyjä. Joukossa on vain muutamia voimakkaampia värejä, esimerkiksi pinkki (pionista poimittu sävy) sekä jokunen kirkkaampi vihreä ja vaaleansininen. Suurin osa väreistä on murrettuja sinisiä, vihreitä ja ruskeita -juuri niitä sävyjä, joita usein kutsutaan maanläheisiksi väreiksi. Mutta: ainakin näin kesällä luonnosta löytyy kirkkaampia ja voimakkaampia värejä. 

Jos kuvissa esiintyvät sävyt voisi jaotella siten, että olisi mahdollista nähdä, kuinka monta prosenttia esimerkiksi kuvista poimittua oranssia kaikissa esitetyissä kuvissa (ja luonnossa) esiintyy, olisi tämä prosenttiosuus todennäköisesti aika pieni. Tämän voisi ehkä osoittaa myös tieteellisesti sopivan kuvankäsittelyohjelman avulla, tieteelliseen tutkimukseen tosin tarvittaisiin huomattavasti laajempi otos valokuvia, kuin mitä minulla tässä on esittää.

Huomioitava on myös se tosiseikka, että värit eivät digitaalisesti näytä välttämättä aivan samoilta kuin luonnossa. Myös se, kuinka ihminen näkee ja kokee erilaiset värisävyt, vaihtelee yksilöittäin.

Summa summarum: kesän värit ovat ottamieni kuvieni perusteella murrettuja vihreitä ja ruskeita, valkoisen sävyjä, erilaisia sinisiä ja harmaita, joukossa ripaus vaaleanpunaista, okrankeltaista, pinkkiä ja oranssia. Kirkkaita värejä löytyy, mutta suurin osa väreistä on hillitympiä. 

Haluaisitko sinä kotiisi värimaailmaltaan kesänläheisen sisustuksen? Minulle sopisi -tuota pinkkiä lukuun ottamatta 😊. Tai ehkäpä sekin menisi, vaikka leikkokukkakimpussa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun vierailit blogissani!