Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 3. elokuuta 2021

PIENEN HIRSIMÖKIN REMONTOINTI JA SISUSTAMINEN, OSA VI: sauna

Kesäloma päättyi ja leipätyöt ovat alkaneet sekä minulla että Maestrolla. Mökin remontointi työn ohessa alkaa käydä voimille, mutta yritämme rutistaa remontin siihen vaiheeseen, että sekä mökin sisätilat että vesikatto olisivat valmiit ennen talvea. Mökin ulkomaalaus saa jäädä ensi kesään, jos emme ehdi tai jaksa sitä tänä vuonna tehdä. Myös huussin sisätilojen rakentaminen loppuun jää ensi kesään. 

Mökin tupakeittiö + makuusoppi ovatkin jo uusia ikkunoita ja uuden oven maalausta sekä ovi- ja ikkunalistoja vaille valmiit. Myös sauna on edistynyt hyvin. Saunaan on vielä asennettava lattialistat sekä kiukaaneduspelti, sen jälkeen sekin on uutta ikkunaa ja ovi- ja ikkunalistoja vaille valmis. Pukuhuoneen kanssa sama juttu, muutama lista puuttuu, muuten on ulko-oven maalausta, uutta ikkunaa ja ovi- ja ikkunalistoja lukuun ottamatta valmista.

Saunaanhan jouduimme rakentamaan sekä uuden lattian että sisäkaton. Molemmat jätettiin puun värisiksi. Lattian käsittelin Tikkurilan Supi lattiaöljyllä ja katon värittömällä Teknoksen Satu-Saunasuojalla. Lattiaöljyn pitkä kuivumisaika tuli meille yllätyksenä. Öljyn oli annettava kuivua peräti kaksi vuorokautta, ennen kuin saunassa oli mahdollista jatkaa remontointia. Toinen yllätys tuli, kun huomasimme vahingossa tilanneemme saunaan liian kapean oven. En tiedä, miten tämä virhe pääsi tapahtumaan, mutta loppupelissä se kääntyi voitoksi, sillä uudet lauteet veivät saunasta niin paljon tilaa, että leveämpi ovi olisi ollut vain haitta. Oven käsittelin saunan puolelta värittömällä Satu-Saunasuojalla ja pukuhuoneen puolelta maalasin sen valkoiseksi. Koska oviaukkoa jouduttiin pienentämään, tulevat ovilistat olemaan tavanomaista leveämmät. 




Lauteet rakennettiin valmiiseen lauderunkoon, jonka voi tarvittaessa nostaa esim. siivouksen ajaksi seinälle. Laudepuuna käytimme lämpökäsiteltyä haapaa, jonka käsittelin paraffiiniöljyllä. Lämpökäsitelty haapa on herkkä halkeamaan, sen vuoksi öljykäsittelyä suositellaan.  Käsittely on hyvä uusia ainakin kerran vuodessa, jotta puu ei pääse kuivumaan liikaa. Samalla öljy suojelee lauteita mm. likaantumiselta. Öljykäsittely antoi haavalle kauniin lämpimän sävyn, johon todella ihastuin.



















Kiukaaksi valikoitui Maestroa miellyttävä Iki-kiuas, malleista pienin, koska saunakin on pieni. Piipun ja kiukaan asentamisessa oli omanlaisensa punnerrus, jotta piippu saatiin suoraan ja suojaetäisyydet riittäviksi ja määräysten mukaisiksi. Kiuaskivien pesemisessä ja mättämisessä palopesän ympärille oli myös oma hommansa. Kiviä oli 120 kg ja jokainen niistä  piti laittaa paikalleen yksitellen, jotta palopesä saatiin peitettyä siististi. 

Turvallisuuden lisäämiseksi kiukaan taakse ja sivulle asennettiin palosuojalevyt (rst). Kiukaan eduspelti odottaa vielä asentamista, kuten edellä jo mainitsinkin. Myös tuuletusräppänöiden luukut pitäisi vielä asentaa paikoilleen. Pientä näpertelyä siis vielä on tiedossa!

Suurin urakka meillä on kuitenkin vesikaton kanssa, joka on saatava valmiiksi ennen talvea. Vaikka luonto kaipaa vettä viime päivien sateista huolimatta, kattoprojektin vuoksi toivon pitkää, kuivaa ja lämmintä syksyä.

Mökin remontoinnin osalta tarinointi päättynee tähän, koska tämän artikkelisarjan tarkoitus oli kertoa pääsosin sisätilojen remontoinnista ja sisustukseen liittyvistä asioist. Laitan toki muutamia ulkokuviakin mökistä sitten, kun katto on valmis, tai viimeistään sitten, kun ulkomaalauskin on tehty. Sisustuskuvia mökistä laittelen syksymmällä, kun ikkunatkin on saatu asennettua paikoilleen. Sisustaminen on edelleen vielä kesken ja mm. pukuhuoneessa on varastoituna remonttitarvikkeita. Sisustuskuvien ottaminen ei siten ole vielä ajankohtaista.

Aurinkoista loppukesää kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun vierailit blogissani!